Site icon Vaski-kirjastojen extranet

Kirjastonhoitajan toimi Naantalin kaupunginkirjastossa

Naantalin kaupunginkirjastossa on haettavana kirjastonhoitajan toimi, joka täytetään 1.9.2019 alkaen.

Kirjastonhoitajan työhön sisältyy asiakaspalvelua, kokoelmatyötä, aktiivista yhteistyötä erityisesti alakoulun kanssa, mutta myös alueen muiden toimijoiden kanssa. Työhön kuuluu aamu-, ilta- ja lauantaityötä. Kirjastonhoitaja työskentelee ensisijaisesti Merimaskun lähikirjastossa ja tarvittaessa myös muissa Naantalin kirjastojen toimipisteissä. Merimaskun kirjaston yhteydessä on myös palvelupiste, jonka tehtävät sisältyvät kirjastonhoitajan toimeen.

Kirjastonhoitajan kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot.

Tehtävä edellyttää sekä yhteistyökykyä että kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Työssä tarvitaan hyviä vuorovaikutustaitoja, innostunutta ja oma-aloitteista otetta työhön. Tehtävän hoitaminen edellyttää oman auton käyttöä.

Koeaika on kuusi kuukautta. Palkka ja muut työsuhteen ehdot ovat KVTES:n mukaiset. Toimeen valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Tehtävää haetaan sähköisesti Kuntarekryn kautta https://www.kuntarekry.fi 5.6.2019 klo 15 mennessä.

Naantalin kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja toimesta antavat kirjastotoimenjohtaja Tarja Tuomi, puh. 044 7334 786 ja osastonjohtaja Riitta Kari, puh. 044 4171 219.

Exit mobile version