Site icon Vaski-kirjastojen extranet

Kohaan muodostuneet ylimääräiset hankinnat ja niteet

Hankintaportaalista/verkkokaupoista hankittujen niteiden viivakoodin muodostuksessa sekä tilaussanomien käsittelyssä on ongelmia. Tilaussanomien käsittely epäonnistuu osassa tapauksista, koska viivakoodi on jo olemassa. Koha käsittelee normaalisti näitä tilaussanomia siten, että se merkitsee tilaussanoman kokonaisuudessaan epäonnistuneeksi ja yrittää tilaussanoman kaikkien tilausten käsittelyä uudelleen, jolloin tietokantaan voi muodostua ylimääräinen tilauskori ja nide. Toisin kuin aiemmin, näyttää tilaussanoman käsittely jäävän kuitenkin pidemmäksi aikaa päälle ja tietokantaan tallentuu uusia tilauskoreja ja niteitä senkin jälkeen kun epäonnistunut tilaussanoma on saatu vietyä läpi kokonaisuudessaan.

Epäonnistuneiden tilaussanomien uudelleenkäsittely otetaan väliaikaisesti pois käytöstä, jotta ongelma ei enää laajene entisestään. Epäonnistuneet tilaussanomat käsitellään takautuvasti heti kun tilaussanomien käsittely saadaan toimimaan normaalisti. Selvitämme myös, miten ylimääräiset hankinnat ja niteet saataisiin poistettua keskitetysti.

Myös viivakoodiongelmien ratkaisu on Koha-Suomella työn alla.

Lisätiedot: vaskituki@turku.fi

Exit mobile version