Site icon Vaski-kirjastojen extranet

Kellutus Vaskissa

Vaski-tasolla kelluu tällä hetkellä

Musiikki cd-levyt kelluvat koko Vaskin tasolla, muiden aineistolajien osalta Salon kirjastot liittyvät kellutukseen mukaan keväällä 2025.

Kellutus ei koske varastoaineistoja, ei-lainattavia kotiseutuaineistoja eikä selko-kokoelmaan kuuluvia cd-äänikirjoja. Daisy-äänikirjojen kellumista ei teknisesti ole estetty, mutta Daisyt saa lähettää takaisin kotikirjastoonsa mikäli niitä kelluu muualle.

Kellutuksen piiriin kuuluva aineisto hankitaan Vaskissa yhteisellä määrärahalla Vaski, Yhteishankinta -nimiseen kirjastoon. Valintaa, hankintaa ja lainauskuntoon käsittelyä tehdään Kaarinan, Paimion, Salon, Turun ja Uudenkaupungin kirjastoissa.

Kelluvassa kokoelmassa ei voi olla Jokeri-niteitä.

Kellutuksen keskeisiä ohjeita

Aikuisten elokuvien kokoelmakoodien yhtenäistäminen

Kaikissa Vaski-kirjastoissa ei aiemmin ole käytetty aikuisten 84-luokan elokuvissa tarkempia sijaintitietoja (=kokoelmakoodi, aiemmin yleisessä huomautuskentässä ollut tieto). Elokuvien kellutuksen valmistelun yhteydessä Vaskissa päätettiin yhteisistä kokoelmakoodeista ja kaikille aikuisten 84-luokan dvd- ja bluray-niteille lisättiin kokoelmakoodi Draama, mikäli niteellä ei ollut entuudestaan mitään kokoelmakoodia.

Keskitetysti tehdyn ajon myötä tietokannassa voi tällä hetkellä olla elokuvatietueita, joiden niteistä osa on esimerkiksi kokoelmakoodilla Jännitys ja osa kokoelmakoodilla Draama:

Vaskin aikuisten elokuvien kokoelmakoodit ovat:

Suosittelemme kirjastoja, joissa kokoelmakoodeja ei aiemmin ole aikuisten elokuvilla ollut käytössä, käymään läpi oman elokuvakokoelmansa ja merkitsemään omat niteet kokoelmakoodilla:

  1. Arvioi ensin poiston tarve. Poistojen yhteydessä arvioidaan nidemääriä sekä kysyntää ja lainausmääriä koko Vaskin tasolla. Pyritään poistamaan kulunein ja käytetyin tallenne.
  2. Tarkista tietueen kokoelmakoodit Kohasta. Jos oman niteen kokoelmakoodi poikkeaa muista, vaihda kokoelmakoodi.
  3. Lisää kokoelmakoodin kertova tarra kotelon selkämykseen. Turusta voi tarvittaessa pyytää 96 tarran tarra-arkkeja, jolloin kirjastossa ei tarvitse tulostaa kaikkia tarroja uudestaan vaan riittää kun liimaa selkämykseen kokoelmakoodi-tarran. Tilaukset: kaisa.hypen@turku.fi
  4. Epäselvistä tapauksista (esim. nimekettä useammassa eri kokoelmakoodissa) voi laittaa viestiä Vaskin kellutus -kanavalle.

Tavoitteena on, että kirjastoissa olisi käyty kokoelmakoodit läpi kevään 2025 aikana.

Jos omaan kirjastoon kelluu nide, jolta puuttuu kokoelmakoodi-merkintä, saa merkinnän lisätä vaikka niteen omistaisikin joku toinen kunta.

Kannattaa hyödyntää Vaskin kellutus -kanavaa kaikissa kellutukseen liittyvissä asioissa. Sitä seuraavat valintaa tekevät asiantuntijat ja vastauksen saa pian! Jos et vielä pääse Vaski-kirjastojen Teams-kanaville, voit pyytää lisäämään itsesi laittamalla viestiä osoitteeseen vaskituki@turku.fi.

Exit mobile version