Site icon Vaski-kirjastojen extranet

Noutamattoman varauksen maksu

Uuden kirjastolain myötä Vaskissa luovuttiin 1 euron varausmaksusta. Samalla otettiin käyttöön 2 euron maksu noutamattomasta varauksesta, joka aktivoidaan käyttöön Aurorassa ma 9.1. klo 10 jälkeen. Tiedotamme kun uudet asetukset ovat valmiit.

Maksutiedot

Asiakkaan maksutiedoissa noutamattoman varauksen maksu kulkee nimellä varausmaksu, eli selite on sama, kuin ennen 2017 muodostuneilla varausmaksuilla. Tämä termi saattaa hämmentää asiakkaita, koska selite näkyy myös verkkokirjastossa.

Maksun muodostuminen

Maksu varauksen tehneelle asiakkaalle muodostuu, kun noutoajan päätyttyä varaus poistetaan.

Tuplamaksu pitää poistaa erikseen

Mikäli asiakkaan varaus on tärpännyt ennen vuodenvaihdetta, mutta erääntynyt varaus poistetaan vasta kun uudet asetukset ovat voimassa, tulee asiakkaan velkasaldoon kaksi maksua samasta niteestä. Tämä pitää huomioida noutamattomia varauksia poistaessa ja poistaa noutamattoman varauksen maksu niiltä asiakkailta, joiden varaus on tärpännyt jo viime vuonna. Tällaisia tapauksia ovat esimerkiksi kaikki varaukset, joissa noutoaika on ollut normaalia pidempi vuodenvaihteen aiheuttamien sulkupäivien vuoksi.

Noutamattomat varaukset tulee käsitellä ajallaan

Noutamattomat varaukset tulee käydä säännöllisesti läpi kaikissa yksiköissä. Aurorasta löytyy tällä hetkellä varauksia, joiden viimeinen noutopäivä on mennyt jo ajat sitten, mutta joita ei ole käsitelty erääntymisen jälkeen. Nämä kannattaa käydä läpi vielä ennen uuden maksun voimaantuloa Aurorassa, jolloin tuplamaksua ei varausta poistaessa synny. Ohje erääntyneiden noutamattomien varausten hakemiseen järjestelmästä.

Lisätiedot: vaskituki@turku.fi

Exit mobile version