Site icon Vaski-kirjastojen extranet

Ajankohtaista järjestelmästä 20.12.

Kustavin kirjasto on saanut avattua väistötilan maanantaina 19.12. Tieto väistötilasta on lisätty kirjaston nimeen Kohassa ja verkkokirjastossa. Hyllyvarausten haussa voi edelleen olla hitautta eikä väistötilaan saada siirrettyä kaikkea aineistoa vanhoista tiloista, joten hyllyvarauslistalle voi jäädä aineistoa jota Kustavi ei pysty käsittelemään. Siispä vielä muistutuksena poiminta hyllyvaraus-ohjeesta: kaikkien kirjastojen vastuulla on huolehtia, ettei hyllyvarausraportille jää roikkumaan yli kolme päivää vanhempia hyllyvarauksia.

Koha on päivitetty tiistaina 20.12. Päivitys korjasi laskutusliitännäisessä olleen virheen, jonka takia laskutettujen niteiden lukumäärä ja aineiston yhteissumma eivät aina pitäneet paikkaansa.

Koha-Suomi korvaa Redmine-sivuston GitHubilla. Vanha Redmine-ympäristö ollaan korvaamassa kokonaan GitHubilla ja toimintoja siirretään uudelle alustalle hiljalleen. Jo aiemmin tiedotimme, että Koha-Suomen ohjeet on siirretty uuteen osoitteeseen, ja jatkossa esimerkiksi Koha-Suomen hallituksen ja työryhmien muistiot löytyvät osoitteesta https://koha-suomi.fi/muistiot ja tiedotteet GitHubista. Muutokseen liittyen on virkailijaliittymän yläpalkin linkit päivitetty ajan tasalle. Lue koko uutinen uudistuksesta täältä.

Virkailijatunnusten vanhenemisesta lähtee jatkossa eri viesti kuin asiakastilien vanhenemisesta. Muutoksella on pyritty selkeyttämään sitä, mitä vanhenemisviesti oikeasti koskee.

Lisätiedot: vaskituki@turku.fi

Exit mobile version