Versionvaihdosta aiheutuva käyttökatko

Kuten aiemmin jo tiedotettiin, aiheuttaa Kohan tuleva versionvaihto käyttökatkon Vaskissa 7.6. – 8.6. klo 12 asti. Versionvaihto pyritään saamaan tehtyä tiistain 7.6. aikana, mutta käyttökatkolle varataan vielä keskiviikkoaamupäivä 8.6. jotta mahdolliset esille tulevat ongelmat ehditään hoitaa ennen lainaus- ym palveluiden aloittamista. Kaikilta kirjastoilta on suljettu Kohasta keskitetysti eräpäivät ajalta 7.-8.6.

Asiakastiedotus ja vaikutus palveluihin

  • Käyttökatko estää Kohan käytön kokonaisuudessaan. Asiakkaat eivät pysty siis käyttämään lainauspalveluita, verkkokirjaston kirjautuneen käyttäjän palveluita tai omatoimikirjastoja. E-aineistojen osalta tilanne on vielä selvityksessä.
  • Asiakkaille voi tiedottaa, että katko kestää 7.6. (koko päivä) – 8.6. klo 12 asti.
  • Verkkokirjastoon tulee yhteinen tiedote katkosta pääsiäisen jälkeen.

Käyttökatkon aikana kirjastoissa

  • 7.6. aamupäivällä ei kirjastojen henkilökunnalta edellytetä toimenpiteitä eli silloin on hyvää aikaa viettää esim. omaa kehittämispäivää tms.
  • Automaattien ja omatoimiovien testaus pyritään aloittamaan 7.6. iltapäivällä ja mahdollisuuksien mukaan siihen tulisi varautua kirjastoissa. Mikäli testaus ei 7.6. ole mahdollista kirjastossanne vaan jää 8.6. aamulle, ilmoitattehan siitä etukäteen Vaskituelle jotta tiedämme tilanteen ja osaamme varautua siihen. Suoraan omatoimikäyttöön kirjastoa ja automaatteja ei voi avata ilman testaamista.

Lisätiedot: vaskituki@turku.fi

Scroll to Top