Aurora

Ongelmia lehtien laina-ajoissa

Viimeisimmän versiopäivityksen jälkeen lehtien laina-aikojen tallentumisessa on ollut ongelmia. Silverin kausijulkaisuniteiden hallinnassa niteille tallennetut laina-ajat  katoavat välillä tallennuksen jälkeen. Tallentuminen näyttää ensin onnistuvan, mutta seuraavan kerran nidetiedoissa käytäessä uusi laina-aika on kadonnut.

Ongelma ilmenee ainakin silloin, kun toiseksi uusimman niteen laina-aikaa muutetaan ennen kuin uusin nide on käsitelty saapuneeksi. Tällaisia muutoksia laina-ajoille tehdään yleensä niissä kirjastoissa, joissa uusin nide on ei-lainattava ja sitä vanhemmat lainattavia. 

Axiell tutkii ilmiötä. Koska ongelman syistä ja laajuudesta ei toistaiseksi ole tarkempaa tietoa, uusien lehtiniteiden laina-aikoja kannattaa tarkkailla. Aiheeseen liittyviä havaintoja voi lähettää osoitteeseen vaskituki@turku.fi 

Anna Viitanen

Ongelmia lehtien laina-ajoissa Lue tiedote »

Hankintakoulutus 27.5.

Auroran hankintaosiota käyttäville suunnattu hankintakoulutus pidetään Studiossa 27.5. klo 12-16.
Auroran aineistonhallinnassa tähän asti olleita hankintatoimintoja on siirtynyt  Silveriin. Koulutuksessa  käydään läpi Silverin hankintaosio ja osallistujilla on myös mahdollisuus kysyä  vastaantulevista ongelmista.
Kouluttajina Axiellin Satu Mattila ja Petri Rajala  
 
 
 

Hankintakoulutus 27.5. Lue tiedote »

Aurora päivitetty havaittujen virheiden vuoksi

Lisäyksiä edelliseen 3.0.6-julkaisun versiotiedotteeseen:

  • Nidetiedot-dialogilla on estetty Aseta saapuneeksi, ja Peru saapuminen -toiminnot monografianiteille, jos käyttäjällä ei ole hankinta-käyttöoikeutta.
  • Nidetiedot-dialogilla on korjattu laina-ajan muuttaminen kausijulkaisuniteelle.
  • Nidetiedot-dialogilla varmistetaan tallennuksen yhteydessä viivakoodin muodostaminen automaattisesti, jos nidetunnus-kenttä on tyhjä.
  • Kausijulkaisuniteiden hallinta -sivulla on korjattu Aseta saapuneeksi -toiminto. Aikaisemmin toiminto saattoi epäonnistua ohjelmavirheeseen.

Aurora päivitetty havaittujen virheiden vuoksi Lue tiedote »

Auroran uudet ominaisuudet

Uudessa versiossa asiakkaan lainoissa ja maksuissa on rivien valintatapa muuttunut, valintaruutua ei enää ole.

Nykyisessä versiossa valinta tapahtuu pitämällä CTRL näppäin pohjassa ja valitsemalla hiiren ykkösnäppäimellä halutut rivit. Toinen vaihtoehto on valita joku tietty joukko pitämällä SHIFT näppäin pohjassa ja valitsemalla joukon ensimmäinen ja sen jälkeen viimeinen jolloin kaikki siltä väliltä tulevat valituksi.

Lisätietoja löydät Auroran 3.0.5 versiotiedotteesta. Muut hyödylliset versiotiedotteet löytyvät Aurorawikistä, jonka tunnuksen ja salasanan löydät taustajärjestelmän ohjeista.

Auroran uudet ominaisuudet Lue tiedote »

Aurora päivitetään perjantaina 3.5.

Uusi aika Auroran päivitykselle löytyi.

Auroran uusi versio päivitetään perjantai-aamuna 3.5. Vaskissa on nyt versio 2.2.8 ja perjantain päivityksessä Vaskille tulee versio 3.0.6, joka sisältää myös versioon 2.3.8 tehdyt muutokset ja uudistukset. Lue siis molemmat versiotiedotteet Auroran wikistä https://fi.aurorawiki.axiell.com/wiki/index.php/Versiotiedotteita (WikiVaski, W1kiVask1). Keskeisimmät muutokset koskevat hankintaa, luettelointia ja kokoelmanhallintaa. Myös tiedonhakuun ja niteiden hakuominaisuuksiin on tullut parannuksia.

Lisätietoja Kaija Valikainen

Aurora päivitetään perjantaina 3.5. Lue tiedote »

Vaskituki@turku.fi – uusi pääkäyttäjien sähköpostiosoite

Vaski-kirjastojen järjestelmän pääkäyttäjien sähköpostiosoite muuttuu jälleen. Uusi ja pysyvä osoite on: vaskituki@turku.fi – Tallentakaa sähköposti osoitekirjoihinne ja poistakaa vanhat osoitteet (auroran-kayttoonotto-vaskissa@googlegroups.com, vaskituki@googlegroups.com). Sähköpostiin voi lähettää Auroraan ja verkkokirjastoon liittyviä kysymyksiä, ongelmia ja kehittämisehdotuksia.

Verkkokirjaston sisältöön liittyviä viestejä voi lähettää sähköpostiosoitteeseen vaskiviestinta@googlegroups.com

Lisätietoja: Kaija Valikainen

Vaskituki@turku.fi – uusi pääkäyttäjien sähköpostiosoite Lue tiedote »

Scroll to Top