Koha-versiopäivitys 6.-7.5.2024

Koha-Suomi päivittää Kohan versioon 23.11 toukokuussa 6.-7.5.2024. Päivitykseen on varattu puolitoista työpäivää eli 6.5. tehdään varsinainen päivitys ja loppuaika on varattu testaukselle. Päivityksen aikana Kohan virkailijaliittymä, automaatit, omatoimikirjastojen ovilukijat, verkkokirjasto sekä muut kirjastokortilla tunnistautumista vaativat palvelut ovat poissa käytöstä. Mikäli kirjastossa on ollut tapana käyttää varalainausta aineiston lainaamiseen käyttökatkojen aikana, voi varalainausta hyödyntää halutessaan myös versiopäivityksen aikana. Eräpäivät tullaan sulkemaan keskitetysti 6.-7.5.2024 väliseltä ajalta.

Uuden version testaus on Koha-Suomen kimpoissa jo aloitettu. Vaskissa testaukseen osallistuvat pääkäyttäjät sekä muutamia muita henkilöitä Turusta. Kunkin kirjaston omalle vastuulle jää testata päivityksen valmistumisen jälkeen, että automaatit, omatoimikirjastojen ovilukijat sekä mahdolliset muut kirjastokortilla kirjautumista vaativat laitteet saavat yhteyden Kohaan. Vaski-extranetin kautta tiedotetaan, kun kaikki keskeiset toiminnot on päivityksen jälkeen todettu toimiviksi, ja kirjastoissa voidaan testata laitteet sekä alkaa käyttää Kohaa. Jos kirjastossa ei heti päästä testaamaan yhteyksiä, riittää kun testauksen tekee ennen palvelujen avaamista.

Kunhan uuden version testikanta on saatu riittävän valmiiseen kuntoon, laitetaan sen osoite Vaski-extranetin kautta jakoon kaikille. Kaikki halukkaat pääsevät siis katsomaan ja testailemaan uutta versiota itsenäisesti. Koha-Suomi järjestää myös uuden version esittelyn keskiviikkona 17.4. klo 13. Vaskituki pitää lisäksi maanantaina 22.4. klo 10-11 oman Koha-kyselytunnin, jossa on mahdollista käydä vielä läpi uutta versiota, päivityksen aiheuttamaa palvelukatkoa tai muita Koha-asioita osallistujien kysymysten pohjalta. Molemmat tilaisuudet tallennetaan. Osallistumislinkit julkaistaan extranetin kautta lähempänä.

Lisätiedot: vaskituki@turku.fi

Scroll to Top