Koulutukset

Ajankohtaista järjestelmästä 13.11.

Viikon 46 Koha-päivityksessä ei tule käyttäjille näkyviä muutoksia.

Koha-Suomi järjestää Koha-seminaarin Keravan kirjastossa tiistaina 28.11. Seminaari on avoin kaikille Koha-kirjastoissa työskenteleville. Ohjelma ja ilmoittautumislinkki löytyvät täältä.

Finnassa oli häiriöitä 13.11. klo 00.00 – 08.10 välisenä aikana, minkä vuoksi asiakkaat ovat voineet törmätä kirjautumisongelmiin verkkokirjastossa. Häiriöt johtuivat virheellisen palvelinkonfiguraation seurauksena loppuneesta lokitiedostojen levytilasta osassa Finnan edustapalvelimia. Ongelmat on nyt korjattu ja palvelinten valvontaa parannettu.

Tarramuutoksia varten on otettu käyttöön uusi erikoistila. Erikoistila näkyy Kohassa nimellä Tarramuutos, lähetä omistavaan kirjastoon ja verkkokirjastossa asiakkaille nimellä Käsiteltävänä.

  • Tila ei poistu automaattisesti palautuksessa eikä nide jää kiinni varauksiin.
  • Palautusautomaattiin palautuessaan automaatti ohjaa niteen samaan paikkaan kuin laskutetutkin niteet.
  • Uusi erikoistila säästää työtä tilanteissa, joissa paljon niteitä sisältävään tietueeseen tulee pääkirjauksen muutos ja niteet pitää saada pois kierrosta uudelleentarroitusta varten. Tähän asti niteille on jouduttu tekemään nidevaraus yksi kerrallaan ja nostamaan nidevaraukset sitten jonon kärkeen.
  • Turun henkilökunnalle tiedoksi: Turussa nämä niteet lähetetään kuvailijoiden käsiteltäväksi pääkirjaston 3. kerrokseen (= UAK).

Viestien lähetysväli Kohassa on lyhennetty 15 minuutista viiteen minuuttiin. Mikäli lähetysjonossa on yli 500 viestiä, lähetetään kerralla niistä ensimmäiset 500 ja loput jätetään odottamaan seuraavaa lähetyshetkeä. Muutoksen taustalla on Vaskiakin muutamaan otteeseen vaivanneet käyttökatkot, jotka ovat aiheutuneet viesteihin liittyvän tietokantataulun lukittumisesta. Kerralla lähetettävien viestimäärien rajoittamisen toivotaan auttavan ongelmaan.

Varauksia koskevia tiedotusasioita:

  • Viime versiopäivityksestä lähtien Koha on toiminut virheellisesti niin, että mikäli varatun niteen uudelleenpalauttaa, Koha ei säilytä viimeistä noutopäivää ennallaan vaan laskee varaukselle uuden noutoajan palautushetken perusteella. Jos varauksen noutoajan ei halua pitenevän mutta varaukselle tarvittaisiin uusi varauskuitti, kannattaa kuitti tulostaa toistaiseksi tietueen varausjonon kautta.
  • Hyllyvarausraportilla ei näkyneet kaikki varaukset. Ongelmaan on saatu korjaus ja raportti toimii nyt oikein.
  • Muistutuksena kaikille, että mikäli noudettavissa olevan varauksen poistaa Kohasta on myös varaushyllyssä oleva nide muistettava palauttaa. Mikäli varaus on toisen kirjaston noutohyllyssä, pyytää varauksen poistanut virkailija kirjastoa palauttamaan niteen Kohassa.

Z Kirjasarjapalvelu (koulujen varaukset) on nyt valittavissa noutopaikaksi Kohassa ja verkkokirjastossa. Noutopaikkaa voivat käyttää kirjasarjapalvelun kirjapaketeille ne Turun koulut, joilla ei ole lähikirjastoa tai kirjastoautopysäkkiä, Z Kirjasarjapalvelu (koulujen varaukset). Tarkempi ohje kirjasarjapalvelun varauksista löytyy täältä.

Lisätiedot: vaskituki@turku.fi

Ajankohtaista järjestelmästä 13.11. Lue tiedote »

Ajankohtaista järjestelmästä 6.11.

Viikon 45 Koha-päivitys tehdään tiistaina 7.11.2023. Koha-Suomi on saanut ratkaistua asiakastietojen tallentamiseen ilman pakollisia tietoja liittyneen ongelman, joten Kohaan saadaan tuotua nyt korjaukset joista ilmoitettiin kaksi viikkoa sitten. Päivityksen mukana tulee myös muutos, että tietueen Varaukset-välilehdellä Tulosta kuitti -painike näkyviin vain noudettavana tai kuljetuksessa oleville varauksille. Päivitystiedote löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Koha-Suomen tiedonhakukoulutuksen tallenne on julkaistu. Linkki tallenteeseen ja muihin koulutuksen materiaaleihin löytyy Koha-Suomen sivuilta.

Extranetissä on kaksi uutta ohjetta:

Huoltajan lisääminen / vaihtaminen. Ohjeessa kerrotaan missä tapauksessa huoltajan voi vaihtaa, ja miten se käytännössä tapahtuu.

Asiointi toisen puolesta. Ohjeessa kerrotaan prosessi kirjastokortin tekemisestä ja varausten noutamisesta tilanteissa joissa joku muu henkilö asioi asiakkaan puolesta.

25.10-27.10 oli häiriöitä Kohasta lähtevien tekstiviestien perille saapumisen kanssa. Jotkut asiakkaat siis eivät ole saaneet varausten noutoilmoituksia. Epäonnistuneita tekstiviestilähetyksiä oli näiden kolmen päivän aikana 119 kappaletta. Kohasta lähti lokakuussa keskimäärin n. 1400 tekstiviestiä päivässä, joten valtaosa viestien lähetyksistä on onnistunut. Voimme poistaa mahdollisen 2 euron maksun asiakkaan tätä pyytäessä. Jos asiakas joutuu tekemään uuden varauksen ja joutuu varausjonon pohjalle, voi vaskitukea pyytää siirtämään asiakas takaisin jonon kärkeen.

Salon koulukirjastojen niteet ovat siirtyneet lähikirjastojen kokoelmien alle. Niteillä on edelleen hyllytarkenteena tieto sijainnista koulukirjastosta. Yksikköön Z Salon koulukirjastot oli edelleen tarve jättää Salon koulujen kirjasarjat, mutta yksikön nimi on Kohaan ja Finnaan nyt muutettu muotoon Z Salon koulujen kirjasarjat.

Lisätiedot: vaskituki@turku.fi

Ajankohtaista järjestelmästä 6.11. Lue tiedote »

Ajankohtaista järjestelmästä 23.10.

Viikon 43 Koha-päivitys tehdään tiistaina 24.10. Päivitys tuo mukanaan oman tarratulostusjonon kirjastossa kuluvana päivänä vastaanotetuille lehtiniteille sekä muutoksen osakohteiden nimekkeen hakemiseen hakutulos- ja tietuenäytöllä. Päivitystiedotteen voi kokonaisuudessaan lukea täällä.

Muistutuksena, että Koha-Suomen tiedonhakukoulutus pidetään ensi keskiviikkona 1.11. klo 13 Teamsissä. Lisätiedot ja osallistumislinkki löytyvät Koha-Suomen tiedotteesta.

Extranetin materiaalipankkiin on lisätty alle 15-vuotiaan lainaajalomakkeen saatekirje huoltajalle. Saatekirjeen voi antaa lapselle mukaan kotiin vietäväksi lainaajalomakkeen ohessa. Kirje löytyy suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Vuoden 2024 lehtitietueet on tehty niille lehdille, jotka on suuren nidemäärän vuoksi jouduttu pilkkomaan useammaksi tietueeksi (esim. Aku Ankka 2024 : 1-26).

Ruskolle on lisätty Kohaan uudet toimipisteet lainauskaappeja varten.

Lisätiedot: vaskituki@turku.fi

Ajankohtaista järjestelmästä 23.10. Lue tiedote »

Ajankohtaista järjestelmästä 9.10.

Viikon 41 Koha-päivitys tehdään tiistaina 10.10. Päivitys tuo mukanaan ainoastaan pari Kohan liitännäisiin liittyvää päivitystä, sillä palvelinympäristössä on tällä hetkellä tiedostojärjestelmän suorituskykyyn liittyvä ongelma, joka estää Kohan normaalit päivitykset. Koha-Suomen päivitystiedote on luettavissa täällä.

Koha-Suomi järjestää Kohan tiedonhakukoulutuksen keskiviikkona 1.11. klo 13. Koulutus kestää noin kaksi tuntia ja se tallennetaan. Koulutukseen ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Osallistumislinkin voi napata talteen tästä Koha-Suomen tiedotteesta.

Maksujen vanheneminen

  • Aineiston palauttamiskehotuksista aiheutuvat maksut ovat julkisoikeudellisia maksuja, eikä yksityisoikeudellisia, kuten aiemmin on ohjeistettu. Eli myöhästymismaksut, aineiston palautuskehotusmaksut sekä varatun aineiston noutamatta jäämisestä koituvat maksut ovat julkisoikeudellisia maksuja ja vanhenevat siten viiden vuoden kuluttua maksuunpanovuotta seuraavan vuoden alusta lukien eikä vanhenemista voi katkaista.
  • Aineistokorvaukset ja laskutusmaksut ovat yksityisoikeudellisia saatavia ja ne vanhenenevat kolmen vuoden kuluttua laskun eräpäivästä, ellei vanhenemista ole katkaistu. Vanhenemisen voi katkaista lähettämällä asiakkaalle muistutuslaskun.
  • Muistutuksena voi aina vilkaista tätä ohjetta Vaski-extranetissä.

Lisätiedot: vaskituki@turku.fi

Ajankohtaista järjestelmästä 9.10. Lue tiedote »

Kohan kalenteri -koulutus 22.9.2023

Tervetuloa kalenterikoulutukseen perjantaina 22.9.2023 klo 14-15.

Pidämme uusille käyttäjille koulutuksen kalenterin toiminnoista. Kalenterikoulutusta on toivottu, koska Turun lähikirjastot alkavat itse päivittämään kalentereitaan. Kalenteria pääsevät muokkaamaan vain ne henkilöt, joille esihenkilö on pyytänyt muokkausoikeudet.

Koha-Suomelta löytyy myös ohje kalenterin käyttöön.

Koulutukseen ei tarvitse ilmoittautua erikseen. Koulutus pidetään Teamsissa, mutta myös paikan päälle Turun pääkirjaston isoon neuvottelutilaan voi tulla. Jos et pääse osallistumaan, voit kysellä tallennetta jälkikäteen Vaskituesta.

Liity koulutukseen tästä linkistä.

Lisätiedot: vaskituki@turku.fi

Kohan kalenteri -koulutus 22.9.2023 Lue tiedote »

Ajankohtaista järjestelmästä 29.3

Tiedote julkaistu alun perin 29.3. 8:15, mutta jouduttu julkaisemaan uudelleen Vaskiexra.net-sivuston siirrosta johtuen. Tiedotteeseen lisätty suora linkki Koha-klinikan tallenteeseen.

Koha-Suomen uuden Koha-version esittely pidettiin tänään 29.3. klo 9-11 (osallistumislinkki). Jälkikäteen on mahdollista katsoa tilaisuus tallenteena tämän linkin kautta.

Varissuon kirjaston avaaminen on siirtynyt maanantaille 3.4. Kohaan ja verkkokirjastoon on kirjaston nimeen päivitetty ajantasainen kiinniolotieto.

Verkkokirjastossa on korjattu virhe, joka aiheutti sijaintitietojen puuttumisen niteen saatavuustiedoissa silloin kun kyseessä oli lehti.

Muistutuksena, että varaus ei näy asiakkaan lainat-listassa jos uusintakerrat ovat täynnä. Jos uusii lainaa yli sallitun määrän (5 kertaa), pitää varaukset tarkistaa erikseen tietueesta. Jos lainan uusintakerrat ovat täynnä ja tietueeseen on varaus, sekä Koha että verkkokirjasto kertovat vain, että lainaa ei voi uusia koska uusintakerrat ovat täynnä.

Lisätiedot: vaskituki@turku.fi

Ajankohtaista järjestelmästä 29.3 Lue tiedote »

Koha-versiopäivitys 16.5.2023

Kuten aiemmin jo tiedotimme, päivitetään Koha uuteen versioon tiistaina 16.5.2023. Versiopäivityksessä siirrytään versiosta 21.11 versioon 22.11 (mukana myös välissä julkaistun version 22.05 muutokset). Päivityspäivänä Kohan virkailijaliittymä, automaatit, omatoimikirjastojen sisäänpääsy, verkkokirjasto, e-aineistot sekä muut kirjastokortilla tunnistautumista vaativat palvelut ovat poissa käytöstä. Pyrkimyksenä on saada versiopäivitys kaikilta osin valmiiksi tiistain aikana ja avata kirjastot sekä palvelut normaalisti keskiviikkona 17.5. Vaski-extranetin kautta tiedotetaan, kun järjestelmää voi alkaa käyttää normaalisti.

Uuden version testaus on Koha-Suomen kimpoissa jo aloitettu. Vaskissa testaukseen osallistuvat pääkäyttäjät sekä muutamia muita henkilöitä Turun pääkirjastosta. Kunkin kirjaston omalle vastuulle jää testata päivityksen valmistumisen jälkeen, että automaatit ja omatoimikirjastojen ovikoneet saavat yhteyden Kohaan. Tavoitteena on, että yhteyttä pystyisi testaamaan 16.5. iltapäivällä, mutta tiedotamme Vaski-extranetissä tästäkin joka tapauksessa erikseen. Mikäli kirjastossa ei pystytä testaamaan yhteyttä tiistaina 16.5., tehdään testaus keskiviikkoaamuna heti kun mahdollista.

Kunhan uuden version testikanta on saatu riittävän valmiiseen kuntoon, laitetaan sen osoite Vaski-extranetin kautta jakoon kaikille. Kaikki halukkaat pääsevät siis katsomaan ja testailemaan uutta versiota ennen 16.5. Koha-Suomi järjestää myös uuden version esittelyn tiimoilta Koha-klinikan 29.3. klo 9-11. Osallistumislinkki löytyy Koha-Suomen koulutustiedotteesta. Tilaisuus tallennetaan, joten se on mahdollista katsoa itselle sopivalla hetkellä myös myöhemmin.

Lisätietoa versiopäivityksestä löytyy Koha-Suomen tiedotteesta.

Koha-versiopäivitys 16.5.2023 Lue tiedote »

Koha-kertauspäivä 28.3. klo 9-11.30

Vaskille järjestetään Koha-aiheinen kertauskoulutus maanantaina 28.3. klo 9-11.30. Koulutuksessa käsitellään Kohan toimintoja, joista on kaivattu kertausta (mm. sotu-siilo, tiedonhaku, varaukset ja kausijulkaisut), tutustutaan Vaskin tallennettuihin raportteihin sekä kuullaan Koha-Suomen työstämästä tiekartasta. Mieltä askarruttavia kysymyksiä voi laittaa etukäteen osoitteeseen vaskituki@turku.fi ja kysellä saa myös koulutuksen aikana.

Kertauspäivä pidetään Teamsissä eikä ennakkoilmoittautumista tarvita, joten nappaa osallistumislinkki talteen tästä. Tallenne laitetaan jakoon extranettiin koulutuksen jälkeen ja se on katsottavissa kahden viikon ajan.

Tervetuloa linjoille!

Koha-kertauspäivä 28.3. klo 9-11.30 Lue tiedote »

Scroll to Top