Maksut ja perintä

Sähköpostiosoitteita poistettu rekisteristä

Asiakasrekisterissä on ollut ollut suuri määrä kulttuurikorttiasiakkaita, joiden kulttuurikorttitiedotteet ovat palautuneet lähettäjälle (ns. bounce-tietueet, joissa syystä tai toisesta sähköpostiosoite ei enää toiminut).

Axiell poisti pyynnöstämme 19.2.2014 kaikki ne sähköposti-osoitteet, joiden kautta viestit eivät ole tavoittaneet vastaanottajaa, niitä oli Vaskin asiakasrekisterissä n. 9800.

Poistettujen osoitteiden joukossa on ollut joitakin sellaisia asiakkaita, joiden sähköpostilaatikko on esimerkiksi vain ollut täynnä ja viestit ovat siksi tulleet takaisin. Nämä asiakkaat, joiden sähköpostiosoite on turhaan poistettu, tunnistaa siitä, että heille on aikaisemmin tullut kirjaston viestit sähköpostilla ja nyt ei asiakkaan tiedoissa ole enää sähköpostiosoitetta. Lokitietoihin (asiakastiedoissa i-painike oikeassa yläkulmassa) ei ole tullut merkintää kyseisestä asiakastietojen muutoksesta.

Vaikka sähköpostilaatikon toimivuus on asiakkaan vastuulla, on Turussa on päätetty, että poistamme asiakkaalle sähköpostiosoitteen poistosta aiheutuneet myöhästymismaksut ja muistutuskulut (1.muistutus) enintään 30.4.2014 saakka.

Lisätietoja: Nina Hyyppä, nina.hyyppa@turku.fi

 

Sähköpostiosoitteita poistettu rekisteristä Lue tiedote »

Vaskin eräpäivämuistutukset toimivat taas

Eilinen palvelimen uudelleen käynnistys on vakauttanut järjestelmän toiminnan ja mm eräpäivämuistutukset (huomautukset lähestyvästä eräpäivästä) toimivat taas. Palvelimen epävakaus on saattanut aiheuttaa muitakin viime päivinä ilmenneitä ongelmia.

Asiakkaille on tänään lähtenyt eräpäivämuistutukset osittain takautuvasti. Eräpäivät, joista ei ole lainkaan lähtenyt muistutuksia, sijoittuvat ajalle 25.1.-29.1. Turku teki päätöksen, ettei peri asiakkailta katkoksesta aiheutuneita maksuja.

Vaskin eräpäivämuistutukset toimivat taas Lue tiedote »

Katkos eräpäivähuomautuksissa

Huomasimme tänään, että 22.1. alkaen Vaski-kirjastoista ei ole asiakkaille lähtenyt ainuttakaan huomautusta lähestyvästä eräpäivästä (ennakkovaroitus). Muut viestit ovat lähteneet ongelmitta.

Axiell tutkii asiaa.

Huomautusten lähestyvästä eräpäivästä kuuluisi lähteä kolme päivää ennen eräpäivää. Eli eräpäivät, joista ei ole tullut huomautusta ovat 25.1. alkaen. Tiedotamme, kun viestit toimivat jälleen.

Turku teki päätöksen, ettei peri asiakkailta katkoksesta aiheutuneita maksuja. Samaa linjaa suositellaan myös muille Vaski-kunnille.

Katkos eräpäivähuomautuksissa Lue tiedote »

Viime vuonna erääntyneitä maksuja sovitellaan tammikuun ajan

Vaskin korotetut myöhästymis- ja muistutusmaksut tulivat voimaan vuoden vaihteesta. Ohjelma laskee kaikkien tänä vuonna palautettujen tai uusittujen lainojen maksut uusien maksujen mukaisesti, vaikka sakkopäivät olisivatkin viime vuoden puolella. Siksi Turussa tehtiin päätös, että asiakaspalvelutilanteessa asiakkaan maksuista vähennetään viime vuonna kertyneet korotetut maksut. Tätä maksujen sovittelua tehdään tammikuun ajan.

Lisätiedot:
Ulla-Maija Maunu
ulla-maija.maunu@turku.fi

 

Viime vuonna erääntyneitä maksuja sovitellaan tammikuun ajan Lue tiedote »

Uudet maksut voimaan välittömästi vuoden vaihteessa

Vaskin korotetut myöhästymis- ja muistutusmaksut tulevat voimaan välittömästi 1.1.2014. Maksumuutokset koskevat myös taannehtivasti vuonna 2013 erääntyneitä lainoja. Eli jos asiakkaalle on kertynyt sakkoja vuoden 2013 puolella, mutta laina palautetaan/uusitaan vuonna 2014, laskee ohjelma sakot uusien maksujen mukaisesti.

Turussa olemme tehneet päätöksen, että asiakaspalvelutilanteessa asiakkaan maksuista vähennetään viime vuonna kertyneet korotetut maksut.

Lisätiedot:
Ulla-Maija Maunu
ulla-maija.maunu@turku.fi

Uudet maksut voimaan välittömästi vuoden vaihteessa Lue tiedote »

Verkkokirjastossa toimintahäiriöitä viikonloppuna

Verkkokirjastossa on ollut toimintahäiriöitä perjantaina illalla 19.10. sekä koko lauantain 20.10. Ongelma korjaantui vasta sunnuntaiaamun automaattisessa uudelleenkäynnistyksessä. Ohjelma on osittain toiminut, mm palautelomaketta on voinut käyttää, mutta hakutoiminnot ja kirjautuneen käyttäjän palvelut ovat antaneet ohjelmavirhettä.

Turku on omalta osaltaan päättänyt olla perimättä sakkoja perjantailta ja lauantailta, mikäli asiakas kertoo yrittäneensä uusia lainojaan häiriöaikana.

Lisätiedot:
Ulla-Maija Maunu
ulla-maija.maunu@turku.fi

Verkkokirjastossa toimintahäiriöitä viikonloppuna Lue tiedote »

Eräpäivämuistutuksissa ongelmia

Osa Vaskin eräpäivämuistutus-sähköposteista on jäänyt lähtemättä. Lisäksi on tapauksia, jolloin muistutus on tullut myöhemmin kuin kolme päivää ennen eräpäivää.

Tiedossamme on ainakin seuraavat päivät, jolloin eräpäivämuistutuksia ei ole lähtenyt lainkaan:
sunnuntai 16.9.
sunnuntai 23.9.

Axiell selvittää asiaa parhaillaan.

Eräpäivämuistutuksissa ongelmia Lue tiedote »

Lasten lehdissä vääriä laina-aikoja

Konversion jäljiltä osassa Vaski-kirjastoja on lasten aikakauslehdissä väärä laina-aika. Lasten lehdissä pitäisi olla laina-aikana 14 vrk., ei myöh. maksuja.  Virhe koskee niitä kirjastoja, joissa lasten lehdet ovat ennen konversiota olleet samalla osastolla aikuisten lehtien kanssa. Korjatkaa tarvittaessa niteidenne laina-aikoja.

Väärän laina-ajan vuoksi asiakkaille saattaa nyt muodostua virheellisesti myöhästymismaksuja lastenaineistosta.

Anna Viitanen

 

Lasten lehdissä vääriä laina-aikoja Lue tiedote »

Turun kaupunginkirjasto tiedottaa

Turun kaupunginkirjaston johtoryhmä on päättänyt valtuuttaa asiakaspalvelussa oleva henkilökunnan sopimaan asiakkaan kanssa syntyneistä maksuista, jotka ovat aiheutuneet siitä, että:

  • verkkokirjasto ei ole toiminut ajankohtana, jolloin kirjastot ovat suljettuina (myöhästymismaksu)
  • noutoilmoitukset eivät ole lähteneet kirjastojärjestelmästä (varausmaksu)
  • myöhästymisilmoitukset eivät ole lähteneet kirjastojärjestelmästä (muistutusmaksu)

Päätös on voimassa 2.5.2012–21.6.2012

Tämä tiedoksi, jos muut Vaski-kirjastot haluavat noudattaa samaa käytäntöä.

 

 

Turun kaupunginkirjasto tiedottaa Lue tiedote »

Scroll to Top