PallasPro-ohjelman viimeaikaiset ongelmat

Nykyisessa Vaski-yhteisjärjestelmässä on eilen ja viime viikolla ollut ongelmia. Alla listattuna Turussa noudatettavat toimintaohjeet. Muissa Vaskeissa noudatetaan oman esimiehen antamia ohjeita.

Noutoilmoitusten tekstiviesti-ongelma 2.-3.3. pe – la (mahd. 1.3. to ?)
Viime perjantaina iltapäivällä tuli tietoa Raisiosta, Mynämäeltä ja Ruskolta, että noutoilmoitukset eivät olleet lähteneet tekstiviestinä.

Näin on mahdollisesti ollut jo torstaina. Sama jatkui lauantaina. Sunnuntaina asia korjattiin.

Pallas nurin 5.3. maanantaina klo 16 – 20.
Pallas ei toiminut koko maanantai-iltana. Ilmeisesti sama ongelma koko Vaskissa. Verkkokirjaston toiminnassakin häiriötä.

HUOMIO!
1.-3.3. tärpänneiden varausten noutoilmoituksia ei saada lähtemään taannehtivasti.

Asiakkaille, joilla ilmoitustapa on tekstiviesti, pitää kyseisten päivien noutoilmoitusten kohdalla soittaa tai lähettää viesti kirjastosta. Viimeistä noutopäivää on syytä siirtää, jotta noutoaika säilyisi 5 päivänä (eli lainattava nimellä varatuksi).

Palautuksista, joiden eräpäivä on ollut 5.3. ja jotka oli otettu vastaan maanantai-iltana, ei tietenkään peritä myöhästymismaksua.

Jos asiakas on yrittänyt netissä tai puhelinuusinnassa 5.3. uusia lainojaan, joiden eräpäivä on ollut 5.3., ei peritä myöhästymismaksuja näistä lainoista.

Lisätiedot: Ulla-Maija Maunu

Scroll to Top