Äänikirjoja verkossa – Naxos Spoken Word

Vaski-kirjastot ovat hankkineet käyttöönsä uuden e-palvelun, Naxos Spoken Wordin. Palvelu sisältää tällä hetkellä lähes 1500 äänikirjaa, ja määrä kasvaa jatkossa. Teokset on luettu pääosin englanniksi, mutta mukana on myös pienet valikoimat ranskaksi ja saksaksi luettua kirjallisuutta.

Naxos Spoken Wordin teokset ovat suurimmalta osin vanhempaa klassikkomateriaalia (Shakespeare, Austen, jne.), tosin tarjonnasta löytyy myös tuoreempia teoksia. Esimerkiksi Haruki Murakamin kirjoja on mukana edustava valikoima.

Äänikirjavalikoima on pääasiassa aikuisille suunnatttua kirjallisuutta, mutta jonkun verran löytyy myös lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikkoja.

Mies ja eläin
Pakollinen kissakuva.

Äänikirjojen lukijoista löytyy useita tunnettuja brittinäyttelijöitä, esim. Michael Caine, Judi Dench, sekä oheisen kuvan hahmo. Oma viehätyksensä on myös kuunnella vaikkapa T.S. Eliotia lausumassa omia runojaan.

Naxos Spoken Wordiin on näin aluksi hankittu kolme lisenssiä, eli sen enempää yhtäaikaisia käyttäjiä ei voi olla. Mikäli lisenssien määrä osoittautuu riittämättömäksi, niitä voidaan hankkia lisää.

Palvelu on etäkäyttöinen ja siihen kirjaudutaan kirjastokortin numerolla, kuten muihinkin Naxos-palveluihin. Kuuntelu tapahtuu ns. striimaamalla, eli koneelle ei ladata mitään tiedostoja.

Tutustukaa ehtiessänne palvelun toimintaan ja raportoikaa mahdollisista ongelmista allekirjoittaneelle. Palvelun avaamisesta tiedotetaan lähipäivinä myös asiakkaille.


Naxos Spoken Word: https://Turku.NaxosSpokenWordLibrary.com



Aki Pyykkö
Turun kaupunginkirjasto

Scroll to Top