Salon liittyminen Vaskiin – mitä tietokannassa tehtiin

Tässä tiivistelmää siitä, millaisia muutoksia tietokannassa tapahtui Salon liityttyä Vaskiin.

Tietueet, niteet ja yksiköt

Salon tietokannassa olleet niteet liitettiin Vaskin tietueisiin, jos Salon ja Vaskin tietueet vastasivat riittävän paljon toisiaan. Varsinkin vanhemmassa aineistossa tietueissa ei yleensä ole yhdistämisen kannalta riittävästi tietoja. Näissä tapauksissa Salon tietueet niteineen tulivat uusina tietueina Vaskiin. Tietokannassa on siis taas uusia tuplatietueita.

Salon lehtiä ei siirretty konversiossa Vaskiin. Salossa lisätään nyt lehtiniteitä yksitellen tietokantaan.

Salosta liittyi Vaskiin pääkirjasto, kaksi kirjastoautoyksikköä ja yhdeksän lähikirjastoa. Näiden lisäksi Vaskiin liittyi myös yksiköitä (koulut, museo) jotka eivät ole avoinna kaikille asiakkaille eivätkä mukana Vaskin varausjonossa.

Tietokannassa on nyt muutama uusi erikoistila jotka jouduttiin siirtämään Salosta niteiden mukana (harkittavana, viimeisteltävänä). Nuo tilat poistunevat tulevaisuudessa – älkää siis ryhtykö käyttämään niitä.

 

Asiakkaat

Salossa on ollut jonkin verran asiakkaita, joilla on ollut kortti myös Vaskissa. Vaskin ja Salon asiakastietueet on yhdistetty, jos tietueissa on ollut yhdistämisen kannalta riittävät tiedot. Asiakastietueiden yhdistymisestä seuraavat nämä asiat:

  •  Yhdistelyn pohjana on ollut Vaskin tietokannan asiakastietue. Asiakkaan yhteystiedoiksi ovat siis jääneet Vaskissa voimassa olleet tiedot.
  • Yhdistyneissä tietueissa saattaa näkyä huomautuksena ”sähköposti puuttuu”. Tämä on Salon tietokannasta siirtynyt huomautus, jonka voi poistaa. Asiakkaalta kannattaa tietysti aina varmistaa, että yhteystiedot ovat kunnossa.
  • Vaskin asiakkaille on voinut siirtyä Salosta myös tietoja laskusta / maksuista Salossa. Jos asiakkaalla näyttää olevan lasku Salossa, asia on selvitettävä Salon kanssa. Sama toimii tietysti myös toisin päin: asiakkaalla, jolla on ollut Salossa lainausoikeus saattaa nyt olla Vaskista periytyneitä laskuja / maksuja.

 

Lisätiedot: vaskituki@turku.fi

 

Scroll to Top