Viikon 12 Koha-päivitys tehdään tänään maanantai-iltana. Koha-Suomen päivitystiedotteen voi kokonaisuudessaan lukea täältä, mutta alla pari nostoa päivityksessä tulevista muutoksista:
- Listojen Luokka-sarakkeeseen muutos, joka piilottaa sijaintitiedot Näytä enemmän -linkin taakse, jos teoksessa on niteitä enemmän kuin neljä.
- Päivitys tuo mukanaan yhdeksän tietoturvapäivitystä.
Kohan uloskirjauksen aikaväli tullaan huomenna tiistaina palauttamaan Koha-Suomen edellyttämään 30 minuuttiin, koska Kohan automaattista uloskirjausta vaivanneita ongelmia ei ole enää havaittu versiopäivityksen jälkeen. Kohassa on nyt käytössä varoitus aikakatkaisun lähestymisestä, mikä helpottaa Kohan pitämistä aktiivisena, jos työskentelee koneella muiden asioiden parissa.
Asiakkailta on tullut toiveita, että verkkokirjastossa maksuvaihtoehtona olisi myös mobiilimaksu. Keskiviikkona 12.3. verkkomaksuihin lisätty maksuvaihtoehdoiksi Mobilepay ja Siirto. Myös Google Pay saadaan valikoimiin myöhemmin.
Jouduimme hiljattain yhdistämään kaksi Satu Rämön Jakob-teoksen tietuetta yhdeksi, jolloin varausjonot myös yhdistyivät. Tästä syystä monien asiakkaiden paikka varausjonossa on muuttunut radikaalisti. Tiedotamme tästä nyt poikkeuksellisesti, koska varauksien määrä oli niin suuri. Joudumme ajoittain tekemään näin, jos johonkin tietueeseen on varauksia, mutta varauksiin tärppääviä niteitä ei yhtäkään. Näitä syitä voi olla esimerkiksi, että viimeinen nide on jouduttu poistamaan tai laskuttamaan, tai ainoa nide on esimerkiksi jokeri- tai lukusalikäytössä. Jos asiakkaat kysyvät tästä, heille voi kertoa, että virheen vuoksi kyseiseen uusintapainokseen oli ollut mahdollisuus tehdä varauksia, mutta kyseisestä painosta ei ole lainattavissa. Kun varausjonot yhdistyivät, varaukset menivät ajallisesti oikeille paikoilleen, eli sijainnin jonossa pitäisi olla kaikille reilu.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.