Vaskin testiympäristön käyttökatko on päättynyt ja Kohaa pääsee taas katselemaan ja testailemaan.
Muistattehan, että seuraava Koha-klinikka on perjantaina 22.1. klo 9-10 Teamsissä! Kysymyksiä voi lähettää ennakkoon projektiryhmälle (kohaprojekti@turku.fi).
Vaskin Koha-testiympäristöä päivitetään 18.-19.1. Päivityksen aikana testiympäristöä ei voi käyttää. Tiedotamme vielä extranetissä, kun katko on ohitse.
Päivitys liittyy seuraavan konversiokierroksen valmisteluun. Seuraavan konversion käynnistymisestä ja sen aiheuttamasta käyttökatkosta tiedotetaan erikseen, kun ajankohta tarkentuu.
Uusi vuosi, vanhat kujeet eli Koha-klinikat jatkuvat jälleen. Vuoden ensimmäinen Koha-kyselytunti pidetään perjantaina 22.1. klo 9-10 Teamsissä. Osallistumislinkin voit ottaa talteen tästä.
Tämänkertaisen Koha-klinikan aiheina on Kohan myötä muuttuvat varausnumerot sekä lähestyvä kolmas konversiokierros. Kysymyksiä voi tuttuun tapaan mös lähettää ennakkoon projektiryhmälle (kohaprojekti@turku.fi).
Koronan aiheuttamien rajoitteiden vuoksi kirjastoissa on saattanut vapautua joulukuulle ylimääräistä aikaa, jota voi mahdollisuuksien mukaan hyödyntää tekemällä tietokannan siivousta. Alle on koottu muutamia vinkkejä siitä, mistä siivottavaa saattaisi löytyä.
Niteet, jotka eivät ole liikkuneet Auroran aikana
Edellisen konversion jäljiltä joillakin kirjastoilla voi olla niteitä, jotka eivät ole Auroran aikana liikkuneet laisinkaan. Nämä kannattaa käydä läpi ja tarkistaa onko niteitä olemassa / onko tarvetta poistaa / onko luokka järkevän näköinen. Niteitä voi hakea niteiden hallinnassa hyödyntämällä aikarajausta Nidettä viimeksi muutettu (- 30.4.2012) ja valintaa Ei lainattu:
Niteiden luokat
Luokituksen yhtenäisyyttä voi edistää korjaamalla oman kirjaston tiedossa olevia poikkeamia YKL-luokituksesta. Alla pari vinkkiä luokista, joita voi tutkia jos omassa kirjastossa ei ole tiedossa mitään järjestelmällisiä poikkeamia.
Kielten luokissa on monen kirjaston vanhoissa niteissä vielä vanhaa helppolukuisten kirjojen muotoluokkaa 072. Siis esim. englanninkielisiä easy readereita on luokassa 89.5072.
Elämäkertoja läpikäydessään löytää melko todennäköisesti korjattavaa ainakin vanhempien kirjojen luokituksessa.
Lisäksi voi tutkia, onko YKL-luokituksessa viime vuosikymmenenä tapahtuneita muutoksia huomioitu omissa niteissä. Koska näistä muutoksista on jo aikaa, on poistotarpeen arviointi myös paikallaan.
Joogalla on nykyään oma luokka 59.331 (aikaisemmin jooga oli luokassa 59.33)
Itsepuolustus menee nykyään luokkaan 79.181 (aikaisemmin luokkaan 79.18)
Käsityöluokassa on uudehkoja alaluokkia helmi-, paju-, betoni- yms. töille (65.91-65.93). Aikaisemmin nämä käsityölajit on yleensä luokitettu luokkaan 65
Keväällä ohjeistetut siivoukset
Keväällä extranetissä ohjeistettiin käymään läpi pitkään kadonneina tai korjattavina olleita niteitä sekä sellaisia niteitä, joilla on tilana Hyllypaikka vanhentunut, Signum vanhentunut, Nidekohtainen signum tai Nidekohtainen hyllypaikka. Jos näille siivouksille ei ollut keväällä aikaa, ne voi ottaa työn alle nyt. Tarkempi ohjeistus löytyy tästä tiedotteesta.
Muistutuksena vielä, että seuraava Koha-aiheinen kyselytunti järjestetään perjantaina 11.12. klo 9-10. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita vaan osallistumislinkin voi ottaa talteen tästä.
Kysymyksiä voi lähettää etukäteen projektiryhmälle (kohaprojekti@turku.fi).
Perjantaina 13.11. pidettiin ensimmäinen Koha-klinikka. Kysymyksissä tuli esille pari lisäselvittelyä vaatinutta asiaa:
Testitunnukset
Hankinta-tunnukset olivat menneet lukkoon, nyt tunnukset ovat toiminnassa jälleen.
Pienet kirjastot -tunnuksilla ei ollut pääsyä hankintoihin tai muokkaamaan tietuetta. Tunnusten käyttäjäoikeuksia on näiltä osin nyt päivitetty.
Hyllytarkenteet
Hyllytarkenteina niteille lisätyt koulukirjasto- ja museoyksiköt eivät näkyneet testiympäristössä. Näyttää siltä, että niiden siirtymisessä on toisella konversiokierroksella ollut ongelma ja ne ovat pudonneet pois.
Seuraava Koha-klinikka järjestetään kuukauden päästä perjantaina 11.12. klo 9-10. Ota ajankohta ja osallistumislinkki talteen kalenteriin siis jo nyt! Kysymyksiä voi jälleen lähettää myös etukäteen projektiryhmälle (kohaprojekti@turku.fi).
Testiympäristöön tehty toinen konversiokierros on saatu siihen pisteeseen, että testiympäristö on päivitetty ja näkyvissä on nyt uusi tietokantakopio, joka on otettu Aurorasta 8.10.2020. Tiedonhaku ei tällä hetkellä vielä toimi ja joitakin tietoja ajetaan jälkikäteen (mm. asiakkaan lainauskiellot ja maksut), joten testiympäristö täydentyy vielä lähipäivien aikana.
Testiympäristön kuvaus extranetissä on päivitetty, samoin ohjeistus oman kokoelman siirtosääntöjen tarkasteluun.
Käymme testiympäristöä ja siihen liittyviä kysymyksiä läpi perjantaina 13.11. klo 9-10 starttaavalla Koha-kyselytunnilla. Kyselytunnille voi liittyä ilman ilmoittautumista tämän linkin kautta. Kysymyksiä voi lähettää projektiryhmälle myös etukäteen: kohaprojekti@turku.fi.
Vastoin alkuperäistä tietoa, Vaskin Koha-testiympäristöön tehtävän seuraavan konversiokierroksen kanssa on kohdattu hidasteita ja konversio on vielä kesken. Testiympäristöä pystyy tällä hetkellä käyttämään, mutta näkyvissä on siis edelleen ensimmäisen konversiokierroksen vanha tietokantakopio virheineen ja puutteineen.
Tiedotamme, kun testiympäristö on saatu päivitettyä uuteen. Päivityksestä ei aiheudu enää testiympäristön käytössä näkyvää katkoa.
Kohan käyttöönoton valmistelussa on päästy etenemään toiseen esikonversioon. Konversiossa korjataan edelliskierroksella havaittuja virheitä ja puutteita sekä ajetaan testiympäristöön lokakuun alussa Aurorasta otettu tietokantakopio.
Konversion takia testiympäristö on väliaikaisesti poissa käytöstä. Katko kestää arviolta ensi viikon alkupuolelle asti. Tiedotamme extranetissä, kun konversio on käyttökatkon päättyminen on tiedossa.
Katkon jälkeen testiympäristössä pääsee siis tutkimaan huomattavasti ajantasaisempaa Vaskin tietokantaa ja tietojen vertaileminen Auroraan on helpompaa. Testiympäristön kuvaus ja ohjeistukset päivitetään ajan tasalle Extranetin Testiympäristö-sivulle.
Ensimmäinen Koha-kyselytunti pidetään Teamsissä perjantaina 13.11. klo 9-10. Tule kuulemaan testiympäristöön tehdyistä muutoksista ja kyselemään projektiryhmältä Kohaan liittyviä kysymyksiä!
Kyselytunnille ei tarvitse ilmoittautua erikseen vaan liittyminen tapahtuu tämän linkin kautta.
Kysymyksiä saa mielellään lähettää etukäteen osoitteeseen kohaprojekti@turku.fi.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.