Muistutus vanhentuneiden varausten läpikäynnistä Vaskissa

vanhentuneiden_varausten_haku
klikkaa suuremmaksi

On tullut esille, että Vaski-kirjastoissa on jälleen varsin runsaasti vanhentuneita varauksia.

Varaukset ovat oletuksena voimassa vuoden, jonka jälkeen ne eivät ole enää aktiivisia, eli eivät tärppää palautuksessa. Varaukset kuitenkin säilyvät Aurorassa ja näkyvät asiakkaalle verkkokirjastossa edelleen aktiivisena (Voimassa). Jotta varaukset pysyisivät aktiivisena esimerkiksi kirjan ilmestymisen siirtymisen tai varausjonon poikkeuksellisen pituuden aiheuttaman yli vuoden odotusajan jälkeenkin, täytyy kirjastojen käydä vanhentuneita varauksia säännöllisesti läpi ja antaa varaukselle vuosi lisää voimassaoloaikaa tai poistaa varaus riippuen varatun teoksen tilanteesta. Jos varaus täytyy poistaa (teos ei ilmesty ollenkaan tms.), asiakkaalle täytyy tietysti ilmoittaa asiasta.

Tähän löytyy ohjeet Taustajärjestelmän ohjeista kohdan Lainauspalvelu alta linkistä Vanhenevien varausten seuranta. Jokaisen kirjaston tulisi siis käydä läpi ne varaukset, joissa kyseinen kirjasto on valittu noutoyksiköksi. Kuvassa yläoikealla hakuvalinnat jolla tämän haun saa aikaiseksi Turun pääkirjaston osalta.

Osalle varauksista saattaa olla alunperinkin laitettu lyhyt voimassaoloaika tarkoituksella. Esimerkiksi tenttikirjalle, jonka tarve on vain seuraavan kuukauden ajan, on virkailija valinnut voimassaoloajaksi vain kuukauden. Tällaista varausta ei tietenkään aktivoida enää uudestaan vaan sen voi poistaa.

 

Scroll to Top