Elokuvien ja äänikirjojen vaskitasoisen kellutuksen käynnistyessä käynnistyy myös elokuvien yhteishankinta. Elokuvat hankitaan ja käsitellään lainauskuntoon Turun kaupunginkirjastossa työryhmän tekemien valintojen pohjalta.
Aikuisten elokuvien valintatyöryhmään kuuluvat
Jan Helenius, Turku
Heli Malila-Kolkka, Kaarina
Lauri Seutu, Uusikaupunki
Tom Sjöstrand, Paimio
Lasten elokuvien valinta
Mikko Winberg, Turku
Nuorten elokuvien valinta
Satu Pyhälä, Turku
Valitsijoille tulee oma sähköpostiosoite, jonka kautta heidät tavoittaa, osoite ilmoitetaan myöhemmin. Myös Teamsin kautta voi kellutuksesta keskustella ja esittää hankintaehdotuksia: Vaski-kirjastot | Vaskin kellutus | Microsoft Teams.
Jos et vielä pääse Vaskin Teams-kanaville, ole yhteydessä Vaskitukeen.
Jos elokuvavälittäjien edustajat ovat kirjastoihin yhteydessä, voitte ohjata heitä olemaan yhteydessä Kaisa Hypéniin. Samoin jos teille aiemmin tilattuja elokuvia toimitetaan ensi vuoden puolella, olkaa siinäkin yhteydessä Kaisaan.
Uusien äänikirjojen hankintaan ei varauduta, koska etenkään kotimaisten äänikirjatallenteiden tarjontaa ei juurikaan ole.
Kellutuksen valmistelun yhteydessä on käynyt ilmi, että samankin elokuvan niteillä on eri sijainteja, hyllypaikoissa, kokoelmakoodeissa, luokituksessa ja pääsanoissa on vaihtelua. Kirjastoihin voi siis kellua useita saman elokuvan niteitä, joilla on erilaiset sijaintitiedot.
Sijaintitietojen yhtenäistämistä voidaan tehdä vähitellen, tärkeintä olisi, että tallenteessa oleva sijaintitieto vastaa Kohassa ja verkkokirjastossa olevaa tietoa. Palataan tähän ensi vuoden alussa, myös siihen, miten hyllytysohjeessa voitaisiin varautua kirjavuuteen sijainneissa.
Lisätiedot: Kaisa Hypén (kaisa.hypen@turku.fi)