Kohassa katkos
Kaikkien Koha-kimppojen Kohat ovat olleet alhaalla aamun aikana. Asiaa selvitellään Koha-Suomen taholta ja Kohat pyritään saamaan pian taas käyttöön.
Kaikkien Koha-kimppojen Kohat ovat olleet alhaalla aamun aikana. Asiaa selvitellään Koha-Suomen taholta ja Kohat pyritään saamaan pian taas käyttöön.
Viikon 27 Koha-päivitys tehdään tiistaiaamuna 2.7.2024. Päivitystiedotteen voi lukea kokonaisuudessaan täällä. Päivityksessä tehdään seuraavat muutokset:
Tähän saakka tietueen varausten lukumäärässä on ollut mukana sekä aktiivisten että keskeytettyjen varausten lukumäärät. Tietueen Varaukset-näytölle lisätään nyt jaottelu, jossa näkyvät eri tilaisten varauksien lukumäärät (huom! Vaskissa tulevien varausten määriä ei näy, sillä varausten alkua ei voi ajastaa tulevaisuuteen):
Kannattaa ottaa huomioon, että varauksien määrät eivät päivity automaattisesti kun varauksen tiloja muutetaan. Muutos näkyy vasta, kun painetaan ”Päivitä varaukset”-painiketta ja sivu päivittyy.
Noutokirjastot näkyvät nyt aakkosjärjestyksessä, kun varausta tekee tietueen varausnäkymässä.
Lisäksi varaukset, jotka ovat tärppääntyneet noudettaviksi Ilpoisissa käyvään kirjastoautoon, siirretään Ilpoisten kirjastoon. Asiakkaat saavat uuden noutoilmoituksen, kun varaukset on käsitelty uudelleen Ilpoisten kirjastossa 15.7. alkaen.
Ajankohtaista järjestelmästä 1.7.2024 Lue tiedote »
Jos olet viimeisen vuoden aikana käyttänyt Kohassa OKM-raporttia tulee sinun välittömästi tyhjentää Firefox-selaimen evästeet, sivustotiedot ja välimuisti sekä historiatiedot. Suosittelemme vahvasti myös Koha-tunnuksen salasanan vaihtamista.
OKM-tilastot löytyvät Kohan erillisestä raportointityökalusta (Raportit > Raporttiliitännäiset > Raportointityökalu). Tavallisen Koha-raporttikirjaston käyttö ei edellytä näitä toimenpiteitä.
Tietoturvatoimenpide tehdään Firefox-selaimella, koska olet sillä selaimella käyttänyt Kohaa. Toimenpide pitää tehdä erikseen kaikille työasemille, joilla olet voinut käyttää OKM-raporttia.
Firefox-selaimessa välimuistin, evästeet ja sivuhistorian voi tyhjentää seuraavasti:
Local storagen tyhjennys vaatii vielä lisäksi (ks kuvakaappaus):
Lisätiedot tästä tietoturvauhasta löydät Koha-Suomen tiedotteesta.
Lisäksi Vaskituki auttaa ja neuvoo ongelmatilanteissa (vaskituki@turku.fi).
Tärkeä tietoturvatoimenpide Lue tiedote »
Syksyn ylimääräisen Koha-versiopäivityksen alustava ajankohta on maanantai 18.11.2024, eli järjestelmäkatko alkaisi tämän aikataulun mukaan sunnuntaina 17.11. klo 19 ja päättyisi tiistaiaamuna 19.11. kun uusi versio on saatu testattua. Tiedotamme, jos päivämäärä vielä muuttuu.
Viikon 26 Koha-päivitys tehdään tiistaiaamuna 25.6. Päivityksessä korjataan lainaus- ja palautusautomaattien uusimistoimintoon liittyvä eräpäivän päivittyminen. Vaskissa ei taida olla juurikaan automaatteja, joilla voi myös uusia lainansa. Lisäksi päivityksessä tulee korjauksia kielikäännöksiin. Vaskissa näkyy näistä vain toinen ja se koskee Hankinnan vastaanottoa, jossa ilmoitus ”Tili on poistettu” muutetaan muotoon ”Käyttäjätunnus on poistettu”.
Tarkemmat tiedot huomisen päivityksestä voi lukea Koha-Suomen tiedotteesta.
Lisätiedot: vaskituki@turku.fi
Kohan versiopäivityksen ennakkotieto ja Viikon 26 päivitys Lue tiedote »
Vaskin tietokantaan on tänään valunut virheellisiä tietueita. Tietuesiirtäjä on laitettu pois päältä, jotta enempää virheellisiä tietueita ei tule. Ongelma on selvityksessä Koha-Suomella.
Tietueiden valumisessa ongelma Lue tiedote »
Kohassa oli käyttökatko n. klo 13.30-13.40 useissa kimpoissa. Katkos johtui palvelimen ongelmasta.
Kiitos kaikille Vaskitukeen asiasta ilmoittaneille! Emme vastaa näihin viesteihin erikseen.
Kohan automaattisen uloskirjauksen aikaväliä on väliaikaisesti pidennetty, koska joillain käyttäjillä on ilmennyt ongelmia aikakatkaisun jälkeisessä kirjautumisessa. Käyttäjän kirjastovalinta on automaattisen uloskirjauksen jälkeen vaihtunut muuksi kuin käyttäjän omaksi kirjastoksi. Kun ongelmaan löytyy ratkaisu, uloskirjauksen aikaväli palautetaan takaisin Koha-Suomen edellyttämään 30 minuuttiin.
Joissakin kirjastoissa/osastoilla käytetään lähellä sulkemisaikaa varausten kohdalla ”Älä huomioi” näppäintä, ja varaukset kerätään aamuvuorolaisten loppuun käsiteltäviksi/tärppäytettäviksi. Tämä ei ole suositeltava toimintatapa siitä syytä, että nide jää tällöin ”Saatavilla” tilaan. Tällöin teos näkyy hyllyvarauslistoilla, sekä hämmentää niin työntekijöitä kuin verkkokirjastoa selaavia asiakkaitakin. Tätä toimintatapaa on saatettu käyttää, jotta asiakas saisi varaukselleen lisää noutoaikaa. Asiakas kuitenkin saa aina luvatut 7 kokonaista noutopäivää riippumatta siitä mihin aikaan teos tärppäytetään. Tärppäytyspäivää ei siis lasketa noihin 7 päivään jos se tehdään kesken päivää.
Kohan asiakasviestinnässä on havaittu uuden version muutoksista johtuvia häiriöitä koosteviestien osalta. Muutosten vuoksi Koha saattaa joissain tapauksissa lähettää ”saman” viestin hieman täydennettynä asiakkaalle useampaan kertaan. Sähköposteissa asiakkaan sähköpostiin voi lähteä kaksi viestiä, joista jälkimmäisessä nidelista on kokonainen ja ensimmäisessä hieman puutteellinen. Lisätietoja häiriöstä Koha-Suomen tiedotteessa.
Raporttia (1246) 25 varatuinta on muokattu. Raporttia on nyt mahdollista rajata kielen lisäksi myös aineistotyypillä tai hyllypaikalla. Aiemmin raportti haki pelkkiä varatuimpia kirjoja.
Ajankohtaista järjestelmästä 16.5.2024 Lue tiedote »
Pahoittelut, artikkelista jäi uupumaan, että haku-kenttää ei voi jättää tyhjäksi, vaan siihen on pistettävä jotain. Haku toimii laittamalla Hae-kenttään %-merkin.
Käythän siis katsomassa päivitetyn artikkelin täällä: Vanhentuneiden käyttäjätunnusten poistoajo 29.5.
Edit: Vanhentuneiden käyttäjätunnusten poistoajo 29.5 Lue tiedote »
Huom! ohjetta päivitetty alkuperäisen julkaisun jälkeen, artikkelista puuttui ohje %-merkin käyttäminen tyhjässä hakukentässä.
Esihenkilö, käythän yksikkösi/tiimisi tunnukset läpi ja jatkat tarvittaessa tunnusten voimassaoloa. Vuonna 2023 ja sitä ennen vanhentuneet tunnukset siivotaan tietokannasta pääkäyttäjien toimesta keskiviikkona 29.5.
Jos on mahdollista, että vanhentunutta tunnusta tullaan jatkossa tarvitsemaan, voi sille asettaa vanhenemispäivän tämän vuoden puolelle (esim 1.1.2024). Näin tunnus ei ole aktiivisena, mutta se ei poistu siivousajossa. Extranetissä on ohje käyttäjätunnusten voimassaolon jatkamiselle.
Näin voit hakea vanhentuneet tunnukset:
Lisätiedot: vaskituki@turku.fi
Vanhentuneiden käyttäjätunnusten poistoajo 29.5 Lue tiedote »
Tiistaiaamun 14.5. Koha-viikkopäivityksessä on korjaus Tietuesiirtäjään sekä muutos kuljetetuksesta kertovaan tekstiin. Päivityksestä voi lukea Koha-Suomen tiedotteesta.
Vaskin tietokannassa on yli 30 000 hetutonta asiakastietuetta. Hetua lisättäessä pitää muistaa tallentaa sekä Hetu, että Hetun lisäämisen jälkeen asiakastietue. Jos tallentaa vain Hetu-kohdasta, lisätään Hetu siiloon, mutta Sotu-avain ei tallennu asiakastietueeseen. Oikein tallennetussa asiakastietueessa Sotu-avain näkyy Tiedot-sivulla ”Muut määreet ja tunnukset”-osiossa. Kohaan tehtiin 3.5.2024 ajo, joka laittoi kaikille sellaisille asiakkaille, joille ei ole lisätty tietoihin henkilötunnusta, vanhentumispäivän alle kahden vuoden päähän. Ajon yhteydessä lisättiin viesti: ”Ei Hetua, vanhentumispäivä päivitetty.”. Asiakkaalle voidaan lisätään henkilötunnus henkkarin näyttämisen myötä. Hetun lisäämisen jälkeen voimassaolon voi muuttaa normaalisti 10 vuoteen.
Ajankohtaista järjestelmästä 13.5.2024 Lue tiedote »
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.