Ajankohtaista järjestelmästä 3.1.

Viikon 1 Koha-päivitys tehtiin eilisiltana 2.1. Päivityksen mukana tuli mm. korjaus virheeseen joka ilmeni joidenkin tilausten vastaanotossa. Mikäli huomaatte päivityksen jälkeen ongelmia tilausten vastaanotossa, ilmoittakaa siitä Vaskitukeen. Päivitystiedotteen pääsee kokonaisuudessaan lukemaan täältä.

Vuonna 2017 syntyneet myöhästymis- ja varausmaksut ovat kirjastolain mukaan vanhentuneet vuoden 2023 alussa. Tällä hetkellä Kohassa ei ole päällä vanhentuneiden maksujen automaattista poistoa, sillä poistoajot vaativat vielä suunnittelua ja testaamista, joten vanhentuneet maksut pitää toistaiseksi poistaa käsin asiakaspalvelussa silloin kun niitä tulee vastaan. Ohje maksujen vanhentumisesta löytyy täältä.

Ruskon pääkirjasto on saanut väistötilan Ruskotalolle lainaamista, palauttamista ja varausten noutoa varten. Ruskon pääkirjaston nimeksi on Kohaan ja verkkokirjastoon vaihdettu Rusko, Väistötila (Ruskotalo). Valtaosalla Ruskon pääkirjaston aineistosta säilyy kuitenkin edelleen erikoistila Ei saatavana, ei varattavissa, sillä koko kokoelman siirtäminen väistötilaan ei ole mahdollista.

Turun kirjastoauto pysähtyy Varissuolla lauantaisin klo 13-15 Varissuon kirjaston remontin ajan. Koska pysäkillä ei käy aina sama auto, on pysäkkiä varten perustettu väliaikainen yksikkö Turku, Varissuo (Kirjastoauto). Asiakkaiden on mahdollista valita yksikkö varaustensa noutopaikaksi.

Lisätiedot: vaskituki@turku.fi

Ajankohtaista järjestelmästä 3.1. Lue tiedote »

Ajankohtaista järjestelmästä 28.12.

Kohan tallennettuja raportteja on siivottu, jotta oleelliset raportit olisivat helpommin selattavissa ja löydettävissä. Raporttien läpikäymistä jatketaan vielä ensi vuodenkin puolella, mutta tähän mennessä tallennetuista raporteista on poistettu seuraavat raportit:

  • Viestinlähetysten onnistumiset viestilajeittain (poistettu turhana/käyttökelvottomana)
  • Varaustieto niteettömästä jäänyt asiakastietoihin (poistettu turhana, saman tiedon saa raportilla ”2218 Varatut tietueet, joissa ei ole varattavia niteitä)
  • Epäonnistuneet sähköpostiviestit (ei seurata ja käsitellä säännöllisesti, pääkäyttäjät tarkistavat erikseen laajemmissa häiriötilanteissa)
  • Epäonnistuneet viestit (kaikki viestityypit) (poistettu turhana/käyttökelvottomana)
  • Niteet, joiden luokkajärjestyskenttä ei ala numerolla (ei sovittuna listan järjestelmällistä läpikäyntiä, tehdään uusi raportti tarvittaessa)
  • deleteditems (ei tarvetta pysyvälle raportille, pääkäyttäjät voivat tarvittaessa tutkia poistettuja niteitä)
  • Voimassa olevan varauksen tiedot lokilla (ei tarvetta pysyvälle raportille, pääkäyttäjät voivat tarvittaessa tutkia varauksen tietoja)

Raporteista on siivottu pois myös nämä raportit, joiden sijaan on mahdollista käyttää nidehakua:

  • Kadonneet niteet kirjaston ja hyllypaikan mukaan
  • 0-lainatut niteet sijaintikirjaston mukaan (hakulomakkeen lopusta löytyy hakuehto Lainauksien määrä)
  • 0-lainatut niteet omistajakirjaston mukaan (hakulomakkeen lopusta löytyy hakuehto Lainauksien määrä)

Viime viikon käyttökatkot Kohassa johtuivat kehittäjien mukaan todennäköisesti raportista, jota pääkäyttäjät siivousinnossaan ajoivat samanaikaisesti. Kyseisen raportin samanaikainen ajaminen kävi ilmeisesti liian raskaaksi ja aiheutti haun kohteena olleen tietokantataulun lukittumisen. Lukittumisen seurauksena uusien muutosten tallentuminen tietokantaan estyi ja palvelin ruuhkautui, minkä vuoksi Koha lakkasi vastaamasta. Kyseinen raportti on poistettu, joten ainakaan siitä johtuen sama tilanne ei pääse enää toistumaan.

Muistutus niteitä kadonneeksi/ei-lainattavaksi merkittäessä tai poistettaessa: jos tietueeseen kohdistuu varauksia eikä tietueelle jää niteitä, jotka voisivat täyttää varaukset, on huolehdittava olemassaolevien varausten poistamisesta ja asiakkaille ilmoittamisesta.

Lisätiedot: vaskituki@turku.fi

Ajankohtaista järjestelmästä 28.12. Lue tiedote »

Varausten vanhenemisessa ongelma 19.12.

Osa varauksista, joiden olisi kuulunut vanhentua 19.12, vanheni vasta 20.12. Varaukset vanhentava ajo oli keskeytynyt 19.12, koska järjestelmään oli muodostunut tuplaantunut varaustieto, joka ei voinut vanhentua.

Ongelma koski varauksia joiden viimeisenä noutopäivänä on ollut päivä väliltä 16.-18.12. Tästä ongelmasta johtuen on 20.12. ajetulle erääntyneiden varausten raportille saattanut ilmestyä varauksia, joiden olisi pitänyt olla jo 19.12 ajetulla raportilla.

Varausten vanhenemisessa ongelma 19.12. Lue tiedote »

Musiikki cd-levyjen kellutus alkaa 9.1.

Kuten jo aiemmin tiedotettiin, käynnistyy musiikki cd-levyjen kellutus maanantaina 9.1.2023. Uuden aineiston hankintaa varten on Kohaan perustettu yhteinen yksikkö nimeltä Vaski, Yhteishankinta johon vuoden 2023 alusta lähtien tullaan hankkimaan uudet musiikki cd-levyt. Koska yksikköä käytetään ainoastaan hankintoihin, se ei ole valittavissa kirjautuneen käyttäjän yksiköksi eikä sinne ole mahdollista lähettää aineistoa Lainaus ja palautus -sivun takaa löytyvällä Siirto-toiminnolla.

Muistutuksena myös, että Vaskin Teamsiin on perustettu kellutuskeskustelua varten kanava Musiikin kellutus. Kanavalle on automaattisesti pääsy kaikilla, joilla on entuudestaan ollut jo pääsy Koha käpälään -kanavalle. Jos et vielä pääse Vaskin Teamsiin, ole yhteydessä Vaskitukeen.

Musiikki cd-levyjen kellutus alkaa 9.1. Lue tiedote »

Koha ei toimi

Koha lakkasi toimimasta tiistaina 20.12. noin klo 12.38. Järjestelmäkehittäjät selvittävät parhaillaan syytä ja Koha pyritään saamaan pystyyn mahdollisimman nopeasti. Tiedotamme kun ongelma on korjaantunut.

Kiitos kaikille Vaskitukeen asiasta ilmoittaneille! Emme vastaa näihin viesteihin erikseen.

Koha ei toimi Lue tiedote »

Ajankohtaista järjestelmästä 20.12.

Kustavin kirjasto on saanut avattua väistötilan maanantaina 19.12. Tieto väistötilasta on lisätty kirjaston nimeen Kohassa ja verkkokirjastossa. Hyllyvarausten haussa voi edelleen olla hitautta eikä väistötilaan saada siirrettyä kaikkea aineistoa vanhoista tiloista, joten hyllyvarauslistalle voi jäädä aineistoa jota Kustavi ei pysty käsittelemään. Siispä vielä muistutuksena poiminta hyllyvaraus-ohjeesta: kaikkien kirjastojen vastuulla on huolehtia, ettei hyllyvarausraportille jää roikkumaan yli kolme päivää vanhempia hyllyvarauksia.

Koha on päivitetty tiistaina 20.12. Päivitys korjasi laskutusliitännäisessä olleen virheen, jonka takia laskutettujen niteiden lukumäärä ja aineiston yhteissumma eivät aina pitäneet paikkaansa.

Koha-Suomi korvaa Redmine-sivuston GitHubilla. Vanha Redmine-ympäristö ollaan korvaamassa kokonaan GitHubilla ja toimintoja siirretään uudelle alustalle hiljalleen. Jo aiemmin tiedotimme, että Koha-Suomen ohjeet on siirretty uuteen osoitteeseen, ja jatkossa esimerkiksi Koha-Suomen hallituksen ja työryhmien muistiot löytyvät osoitteesta https://koha-suomi.fi/muistiot ja tiedotteet GitHubista. Muutokseen liittyen on virkailijaliittymän yläpalkin linkit päivitetty ajan tasalle. Lue koko uutinen uudistuksesta täältä.

Virkailijatunnusten vanhenemisesta lähtee jatkossa eri viesti kuin asiakastilien vanhenemisesta. Muutoksella on pyritty selkeyttämään sitä, mitä vanhenemisviesti oikeasti koskee.

Lisätiedot: vaskituki@turku.fi

Ajankohtaista järjestelmästä 20.12. Lue tiedote »

Varissuon kirjasto suljetaan remontin ajaksi

Turun Varissuon kirjasto suljetaan remontin vuoksi 24.12. ja avataan seuraavan kerran remontin valmistuttua maaliskuussa. Kuljetusten osalta on sovittu niin, että Varissuolle menevät kuljetukset ohjataan 16.12. jälkeen Turun kirjastoauton tiloihin. Enset huolehtii kuljetusten toimittamisesta oikeaan määränpäähän, joten kirjastoissa kuljetukset pakataan lähteväksi normaaliin tapaan Varissuolle.

Varissuo on poistettu varausten noutopaikoista tänään ja lisäksi Varissuolle noudettavaksi valitut, voimassa olevat varaukset on keskeytetty 12.3.2023 asti. Asiakas pystyy verkkokirjastossa vaihtamaan tällaisen varauksen noutopaikan ja poistamaan varaukselta keskeytyksen.

Varissuon kirjaston nimeen lisätään kiinniolotieto ennen joulua ja joulupyhien jälkeen kirjastossa hyllyssä oleville niteille lisätään erikoistila Ei saatavana, ei varattavissa.

Lisätiedot: vaskituki@turku.fi

Varissuon kirjasto suljetaan remontin ajaksi Lue tiedote »

Scroll to Top