Ei kategoriaa

Kirjastovirkailijan toimi Naantalin kaupunginkirjastossa

Naantalin kaupunginkirjastossa on haettavana kirjastovirkailijan toimi, joka täytetään 20.4.2020 alkaen.

Kirjastovirkailijan työhön sisältyy asiakaspalvelua, lasten ja nuorten aineistoon liittyvää kokoelmatyötä, kirjastonkäytön ja tiedonhaun opettamista ja kirjavinkkausta lapsille ja nuorille. Lisäksi työhön sisältyy tapahtumien suunnittelua ja järjestämistä sekä yhteistyötä alueen eri toimijoiden kanssa. Työhön kuuluu aamu-, ilta- ja lauantaityötä. Kirjastovirkailija työskentelee pääasiallisesti Naantalin pääkirjastossa, mutta tarvittaessa myös muissa Naantalin kirjastojen toimipisteissä.

Kirjastovirkailijan kelpoisuusvaatimuksena on korkeakoulututkinto tai ammatillinen perustutkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot.

Tehtävä edellyttää yhteistyökykyä, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä innostunutta ja oma-aloitteista otetta työhön.

Koeaika on kuusi kuukautta. Palkka ja muut työsuhteen ehdot ovat KVTES:n mukaiset. Toimeen valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Tehtävää haetaan sähköisesti Kuntarekryn kautta https://www.kuntarekry.fi 11.3.2020 klo 15 mennessä.

Naantalin kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja toimesta antavat kirjastotoimenjohtaja Tarja Tuomi, puh. 044 7334 786 ja osastonjohtaja Riitta Kari, puh. 044 4171 219.

Kirjastovirkailijan toimi Naantalin kaupunginkirjastossa Lue tiedote »

Vaskin varatuimmat – tammikuu 2020

Hei!

Hei,

Linkistä löytyy tammikuun varatuimmat. Listaan on merkitty vihreällä nimekkeet, joista jokerit tulisi muuttaa tavalliselle laina-ajalle ja/tai joihin kohdistuu varauksia 5 tai enemmän/varattava nide. Listasta löytyy myös 20 varatuinta DVD- ja Blu-ray-levyä. Nimekkeet, joiden varausten ja niteiden suhdeluku on 10 tai enemmän, on merkattu vihreällä.

Vaskin varatuimmat – tammikuu 2020 Lue tiedote »

Verkkokirjaston uudet palvelut

Verkkokirjastossa on nyt useampi uusi palvelu asiakkaillemme:

Verkkomaksaminen saatiin toimintakuntoon eilen 2.1. iltapäivällä ja useampi asiakas on jo maksanut maksujaan verkossa.

Lainaushistoria. Asiakas voi itse kytkeä päälle lainaushistorian tallentamisen verkkokirjaston Omat tiedot-välilehdellä. Lainaushistoria alkaa tallentua siitä hetkestä lähtien kun asetus on laitettu päälle.

Viestiasetusten muuttaminen suoraan järjestelmään. Kun asiakas muuttaa viestiasetuksensa, siirtyvät tiedot suoraan Auroraan. Aikaisemmin viestiasetusten muutoksista lähti muutospyyntö Turun kaupunginkirjaston vastaanoton sähköpostiin.

Verkkokirjaston uudet palvelut Lue tiedote »

Vaskin varatuimmat – joulukuu 2019

Hei!

Linkistä löytyy joulukuun varatuimmat. Listaan on merkitty vihreällä nimekkeet, joista jokerit tulisi muuttaa tavalliselle laina-ajalle ja/tai joihin kohdistuu varauksia 5 tai enemmän/varattava nide.

Listasta löytyy myös 20 varatuinta DVD- ja Blu-ray-levyä. Nimekkeet, joiden varausten ja niteiden suhdeluku on 10 tai enemmän, on merkattu vihreällä.

Vaskin varatuimmat – joulukuu 2019 Lue tiedote »

Verkkomaksaminen alkaa 2.1.2020

Vaski ottaa käyttöön verkkomaksamisen torstaina 2.1.2020.

Käyttöönotto toteutetaan ns hiljaisena julkaisuna. Eli keräämme ensin kokemuksia verkkomaksamisesta ja alamme mainostaa palvelua vasta jonkin ajan kuluttua julkaisemisesta. Teemme tiedotteen, jota kaikki Vaski-kirjastot voivat käyttää kun palvelua aletaan mainostaa.

Verkkomaksun minimisumma on 1 €. Jos asiakkaan velkasaldossa on pienempi summa, verkkokirjasto ei tarjoa nettimaksumahdollisuutta lainkaan. Tällöin asiakkaan maksut-sivulla on tieto minimiveloituksesta. Minimiveloitukseen päädyttiin siksi, että kirjastolle tulee kustannuksia jokaisesta verkkomaksutapahtumasta.

Maksut poistuvat Aurorasta heti, kun maksutapahtuma on onnistuneesti toteutunut.

Verkkomaksuna voidaan periä vain:

  • myöhästymismaksut
  • muistutusmaksut
  • noutamattoman varauksen maksut

Muita maksuja ei saa viedä järjestelmään. 

Lue lisää aiemmasta tiedotteesta, jossa on myös kuvallinen ohje maksutapahtumasta.

Verkkomaksaminen alkaa 2.1.2020 Lue tiedote »

Verkkomaksaminen toteutuu vuoden alusta

Vaskin suunnitelmana on ottaa käyttöön verkkomaksaminen 2.1.2020.

Verkkomaksuna voidaan periä vain:

  • myöhästymismaksut
  • muistutusmaksut
  • noutamattoman varauksen maksut

Muita maksuja ei saa viedä järjestelmään. Esimerkiksi kirjastokortin uusimisesta perittävää maksua, poistokirja- tai tulostemaksua ei enää saa viedä asiakkaan velkasaldoon, vaan se on maksettava kun kortti luovutetaan asiakkaalle. Eli verkkomaksuna voidaan periä tällä hetkellä vain alvittomia maksuja.

Verkkomaksuna maksetaan koko saldo. Maksut kirjautuvat sille toimipaikalle, josta teos on lainattu. Vanhentuneet eli yli viisi vuotta vanhat maksut eivät näy verkkokirjastossa.

Verkkomaksaminen on toteutettu samalla tavalla kuin muissakin maksupalveluissa.

Lisätiedot: vaskituki@turku.fi

Verkkomaksaminen toteutuu vuoden alusta Lue tiedote »

Jyrkkälän kirjasto muuttaa

Jyrkkälän kirjaston viimeinen aukiolopäivä on 23.12. ja kirjasto avaa Aunelan kirjastona maaliskuun alussa 2020.

Jyrkkälän kirjastoa ei voi enää valita noutopaikaksi, kokoelma piilotetaan verkkokirjastosta 23.12. alkaen ja laina-aikaa on pidennetty sulkuajan yli.

18.12. jälkeen Jyrkkälään ei enää toimiteta aineistoa ja viimeinen kuljetus Jyrkkälästä lähtee 23.12.

Lisätiedot: Kari Pohjola ja Ilkka Manninen (etunimi.sukunimi@turku.fi)

Jyrkkälän kirjasto muuttaa Lue tiedote »

JHL:n lakko vaikuttaa Turun kirjastopalveluihin

JHL:n lakko supistaa Turun kirjastojen aukioloaikoja ke-pe 27.11. – 29.11.

Lähikirjastot ovat kiinni, paitsi Hirvensalo, Ilpoinen, Nummi, Paattinen, Vasaramäki, Yli-Maaria ovat omatoimisesti auki. Kirjastoautot ajavat lyhennetyillä aukioloajoilla. Pääkirjasto on keskiviikkona auki klo 9-15, mutta supistetuin palveluin (osa osastoista on kiinni). Torstain aukioloajasta päätetään keskiviikkona. Perjantaina pääkirjasto on kiinni.

Ajantasaisia aukiolotietoja ei välttämättä pystytä lakon aikana päivittämään verkkokirjastoon ja kirjastohakemistoon.

Lakko vaikuttaa kuljetuksiin, mm. Turun lähikirjastojen kuljetukset on peruttu.

Asiakaspalveluhenkilökuntaa on Turun pääkirjastossa lakon aikana hyvin vähän. Hyllyvarauksia ei välttämättä pystytä tärppäyttämään ja puhelimiin ei välttämättä pystytä vastaamaan. Varauksia voi noutaa omatoimisesti, mutta maksuja ei oteta vastaan.

Vaskituki palvelee lakon aikana vajaamiehityksellä.

JHL:n lakko vaikuttaa Turun kirjastopalveluihin Lue tiedote »

Vaskilla käytössä uusi Finna-rajapinta

Vaskille vaihdettiin uusi haravointirajapinta tänä aamuna. Haravointirajapinnan tehtävänä on siirtää kuvailutiedot Aurorasta verkkokirjastoon.

Olethan yhteydessä vaskitukeen (vaskituki@turku.fi), mikäli havaitset puutteita rajapinnan toiminnassa. Tällaisia puutteita ovat seuraavat: uusi tietue ei tule näkyviin verkkokirjastoon, poistettu tietue näkyy edelleen verkkokirjastossa tai kuvailutieto ei muutu verkkokirjastossa vaikka tietuetta on päivitetty.

Haravointi ei ole täysin reaaliaikaista, vaan tietueet päivittyvät yleensä noin parin tunnin välein.

harava

Lisätiedot: vaskituki@turku.fi

Vaskilla käytössä uusi Finna-rajapinta Lue tiedote »

Scroll to Top