Author name: Anna Viitanen

Vaskin yhteinen luokitus alkaa

Vaskin uutuusaineistossa siirrytään yhtenäiseen luokitukseen maanantaista (15.3.) lähtien. Kirjastoille on lähetetty maaliskuun alussa toimintaohjeita. Uutuuksien luokat päätetään siis jatkossa primaarikuvailevissa kirjastoissa (=Turku, Salo, Kaaina, Raisio, Naantali).

Ainakin alkuvaiheessa tulee varmasti eteen monenlaisia yhtenäiseen luokitukseen liittyviä ongelmia ja kysymyksiä. Voitte lähettää niihin liittyvät viestit Turun kuvailijoiden osoitteeseen kuvailu.kaupunginkirjasto@turku.fi

Lisätiedot: Anna Viitanen

Vaskin yhteinen luokitus alkaa Lue tiedote »

Uutuusaineiston käsittely Turussa

Turussa uuden kirjastoaineiston käsittely (kuvailu, niteiden käsittely) on siirretty uuteen yksikköön.

Uusi yksikkö sijaitsee pääkirjaston uudisosan 3. kerroksessa. Siellä työskentelevät aineistojen kuvailijat Risto Mikkonen, Terhi Nummelin, Aki Pyykkö, Tiina Sorsimo ja Anna Viitanen, osa-aikaisesti Pauliina Ihalainen.

Kuvailuun liittyen on laadittu sähköinen lomake, jonka avulla voi ilmoittaa puutteellisista/virheellisistä kuvailutiedoista, ehdottaa uusia asiasanoja ja kysyä uutuusaineiston käsittelyn tilanteesta. Lomakkeelle pääsee tästä linkistä.

Yksikön yhteystiedot
Sähköposti: kuvailu.kaupunginkirjasto@turku.fi
Puhelin: (02) 2620 615

Uutuusaineiston käsittely Turussa Lue tiedote »

Muutoksia asiasanoituksessa

Käytössä olevat asiasanastot muuttuvat

Suomen kirjastoissa ollaan siirtymässä YSA-sanaston käytöstä YSO:n (= Yleinen suomalainen ontologia) käyttöön. Myös Vaskissa uudet aineistot asiasanoitetaan jo YSO-sanoilla. Tarkoituksena on konvertoida kaikki tietokannan YSA sanat YSO-sanoiksi, mutta vielä ei ole tiedossa koska tämä tehdään.

Myös musiikin asiasanoituksessa käytetään nykyään YSO-sanastoa. Aikaisemmin musiikin asiasanoituksessa käytettiin MUSA-sanastoa. Tietokannassa olevat MUSA-sanat muutetaan tulevassa konversiossa YSO-sanoiksi.

Kaunokirjallisuuden asiasanoituksessa meillä on toistaiseksi käytössä rinnakkain Kaunokki ja siitä kehitelty KAUNO-ontologia. Lisäksi aineiston muotoon liittyvissä asiasanoissa (esim. ”oppikirjat” tai ”popmusiikki”) käytössä on SLM-sanasto. Musiikin esiintymiskokoonpanoja koskevassa asiasanoituksessa käytetään SEKO-sanastoa.

Kaikki asiasanastot löytyvät täältä: https://finto.fi/fi/

Entä tiedonhaku?

Käytännössä YSA/YSO -sanastojen termeissä ei ole kovin suuria eroja. YSA:ssa on viimeisen vuoden aikana tehty melko paljon termimuutoksia osana YSO:n kehittelyä. Näitä muutoksia on päivitetty massana myös Vaskin tietokantaan, mutta kattavasti tämä ei ole ollut mahdollista. Massakorjaukset eivät ole onnistuneet esim. sellaisissa tapauksissa, joissa YSA:ssa aikaisemmin käytössä olleen termin tilalle on tullut useita uusia termejä (esim. ”kirkot” asiasana voi Vaskin vanhoissa tietueissa tarkoittaa kirkkorakennuksia tai kirkkokuntia).

Kaunokin ja KAUNOn välillä eroja saattaa olla hieman enemmän ja KAUNOn kehittely on vielä kesken. Kirjastopalvelu on kuitenkin jo siirtynyt käyttämään KAUNO-sanoja, joten suuri osa uuden kaunokirjallisuuden asiasanoitusta tulee tästä sanastosta.

Vaihtelevaa asiasanoitusta Vaskin tietueissa

YSA:ssa on koko sen olemassaolon ajan tapahtunut termien muutoksia. Näiden muutosten korjaamista tietokantaamme on tehty jollakin tavalla järjestelmällisesti vasta vuodesta 2012 lähtien. Vanhoissa tietueissa on siksi myös sellaisia asiasanoja, jotka eivät ole olleet YSA:n mukaisia enää vuosiin.

Asiasanat muuttuvat välillä myös sen vuoksi, että aikaisemmin käytössä oleva termi vanhenee. Viime aikoina tällaiset muutokset ovat tapahtuneet esim. sanoille uskonpuhdistus (? reformaatio) ja kansalaissota (? Suomen sisällissota). Nämä molemmat muutokset on päivitetty Vaskin tietokantaan. Kansalaissota-sanaa tosin esiintyy tietueissa toistaiseksi ”Suomen sisällissota” -termin rinnalla. Syynä on se, että ko. termi on edelleen KAUNO-sanaston käyttämä.

Ketjutuksen loppuminen

Uusiin asiasanastoihin siirtyminen tarkoittaa myös asiasanojen ketjutuksen loppumista. Tietueisiin lisätään nyt siis vain yksittäisiä asiasanoja.

Siirtymävaiheen ongelmia

Muutoksiin liittyy myös se, että osa asiasanoista tallennetaan tietueissa eri paikkoihin kuin aikaisemmin. Muutamat näistä asiasanojen tallennuskentistä ovat sellaisia, ettei Auroran vapaasanahaku tai asiasanahaku vielä kohdistu niihin. Nämä sanat eivät myöskään näy Auroran luettelotietue-näkymässä. Verkkokirjastossa termit kyllä näkyvät ja löytyvät (vapaasanahaulla).

Ongelmana ovat musiikkiäänitteiden ja elokuvien kuvailussa käytettävät asiasanat, jotka kertovat teosten valmistusajasta ja paikasta. Lisäksi ongelma koskee musiikkiaineiston esiintymiskokoonpanoa koskevia asiasanoja.

Koska Vaskin vanhoja tietueita ei ole vielä konvertoitu, ongelmat koskevat vain uusimpia tietueita. Tosin osassa uusiakin tietueita asiasanat saattavat olla uusien kenttien lisäksi myös aikaisemmin käytössä olleissa kentissä. Asiasanahaku toimii siksi tällaisten tietueiden kohdalla vanhaan malliin.

Auroran luettelokortilla näkymättömissä olevat asiasanat saa esille katsomalla MARC-korttia. Tiedonhaku näistä kentistä onnistuu Auroran /xm -haulla. Alla esimerkkihaut.

Teoksen luomispaikka: ”370g=yhdysvallat”/xm

Esityskokoonpano: ”382a=piano”/xm

Teoksen luomisaika: ”388a=2010-luku”/xm

Muutoksen syyt

Vanhojen asiasanastojen tilalle tulevat ontologiat mahdollistavat tulevaisuudessa uudenlaisia asioita. Ontologia kuvaa aihealueen käsitteet ja niiden väliset suhteet koneymmärrettävässä muodossa ja käsitteillä on yksilöivät tunnisteet (URI).

Koska nyt käytössä olevat ontologiat ovat kolmikielisiä (suomi, ruotsi, englanti), kirjastojärjestelmien ja verkkokirjastojen kehittyessä on mahdollista saada hakutulokset kaikilla näillä kielillä riippumatta siitä millä kielellä asiasanoitus on tietueisiin tehty.

Lisäksi järjestelmät voisivat auttaa tiedonhakijaa hyödyntämällä ontologioiden hierarkioita (susi on koiraeläin ja petoeläin ja nisäkäs ja selkärankainen ja…)

Lisätiedot: anna.viitanen@turku.fi

Muutoksia asiasanoituksessa Lue tiedote »

Kuukauden vinkki: lehtien käsittely

Lehtien käsittelyssä kannattaa muistaa, että Aurorassa tehdyt muutokset vaikuttavat kaikkien Vaski-kirjastojen lehtiniteisiin. Lehtien numerot ovat kaikille kirjastoille yhteisiä. Kun saapumisvalvonnan yhteydessä huomaat, että haluttua lehtinumeroa ei Aurorasta löydy valmiina, muista nämä:

  • Ensimmäisenä niteitään käsittelemään ehtivän kirjaston on tarkistettava, onko lehdellä jo olemassa julkaisumalli. Jos se puuttuu, se on luotava. Lehtitietueeseen ei saa lisätä numeroita yksitellen (poikkeuksena sidotut vuosikerrat).
  • Jos lehdestä ilmestyy kaksoisnumero, lehden numeroa on muokattava. Numeron muutos pitäisi tehdä siinä kirjastossa, jossa kaksoisnumeron saapumisvalvonta tehdään ensimmäisenä. Muutos tehdään niin, että järjestyksessä ensimmäinen numero muokataan  kaksoisnumeroksi ja seuraava numero poistetaan kausijulkaisunumeroista.
  • Jos lehdestä ilmestyy ylimääräinen numero, julkaisumalliin luodaan uusi numero. Tällaisen erikoisnumeron nimenä voi olla esim. ”Kevät 2018” tms.
  • Välillä lehdestä saattaa ilmestyä numero joka ylittää vuodenvaihteen (esimerkiksi 2018: 12 – 2019 : 1). Näissä tapauksissa niteet saapumisvalvotaan uuden vuoden ensimmäiseksi numeroksi (esimerkin tapauksessa 2019). Kausijulkaisunumeroa muokataan niin että sen nimeksi muutetaan ” 2019 : 1 (2018: 12 – 2019 : 1)”.
  • Joissakin lehdissä on käytössä vuodesta toiseen jatkuva numerointi. Tällainen numerointi merkitään Auroraan joko ”2018 : 1 (102)” tai pelkästään ”102”.

Ohjeita lehtien käsittelyyn on täällä: https://vaskiextra.net/ohjeet/taustajarjestelman-aurora-ohjeet/kausijulkaisut/

Ohjeet on tehty Auroran ensimmäisten versioiden aikana, joten niissä on myös Auroran käyttöönottovaiheen ohjeistusta ja kuvien ulkoasu poikkeaa paikoitellen nykyisestä Aurorasta. Ohjeet pitävät silti edelleen paikkansa.

Kuukauden vinkki on Auroran tai Finnan käyttöön liittyvä tiedote,Kuukauden vinkki kuvake joka julkaistaan kerran kuussa. Vinkkien kautta pyritään tuomaan esille toimintoja, joista voisi olla apua käytännön työssä.

Kuukauden vinkki: lehtien käsittely Lue tiedote »

Scroll to Top